Myrskyisä kevätviikko - tuulivahinkoja odotettavissa

Last Updated: Tuesday, 07 April 2015 22:45
Written by A-J Punkka

(Päivitetty 7.4.) Erittäin voimakas läntinen ylätroposfäärin suihkuvirtausalue (70-80 m/s) lähestyy Suomea lännestä ja virkistää matalapainetoimintaa Skandinaviassa. Keskiviikon aikana matalapaineen keskus on matkalla Lappia viistäen itään. Matalapaineeseen liittyvän rintamavyöhykkeen jälkipuolella voimistuu puuskainen lännen ja luoteen välinen ilmavirtaus. Iltapäivän (ainakin ajoittainen) auringonpaiste, kylmä advektio sekä terminen turbulenssi kasvattavat rajakerroksen paikoin yli 1.5 kilometrin korkuiseksi. Tämän kerroksen huipulla tuulennopeus voi olla 25-30 m/s. Tuuli on voimakkainta maan länsiosassa iltapäivän aikana, jolloin puuskat saattavat yltää jopa 25 metriin sekunnissa. Myrskypuuskat ovat mahdollisia myös itä- ja pohjoisosassa, mutta rajuimmat tuulet mitattaneen lännessä. Lisäksi joidenkin numeeristen ennusteiden mukaan iltapäivän tunteina saattaa kehittyä kuuropilviä maan keskivaiheille. Mikäli näin käy, kuuropuuskat saattavat olla vielä jonkin verran perusvirtauksen puuskia voimakkaampia. Kevään etenemisen myötä routa saattaa olla jo sulanut maan länsiosassa, minkä vuoksi tuulivahinkoja voi esiintyä lännessä melko yleisesti. Enimmäkseen vahingot lienevät yksittäisiä kaatuneita puita, mutta joukossa voi olla paikoitellen kaatuneiden puiden ryppäitä. Myös sähkökatkoihin on etenkin lännessä hyvä varautua. Puuskaisia luoteistuulia esiintyy Suomessa joka kevät, mutta keskiviikon kaltaisen keväisen tuulitilanteen toistuvuus näyttäisi olevan tiistain ennustetietojen valossa harvemmin kuin kerran vuodessa.

Kun keskiviikon tuulista selvitään, lännestä saapuu toinen, eteläisemmällä reitillä oleva pienikokoinen matalapaine. Sen puuskaiset tuulet saapuvat kuitenkin vasta torstaina illalla Suomen puolelle ja tiistaisten ennusteiden valossa tuulet ovat keskiviikon lukemia heikommalla tasolla. Myös loppuviikko saattaa tuoda Suomeen kaksi tuulista matalapainetta, joihin liittyvää ennustetta on viikon mittaan syytä seurata tarkasti. Näiden matalapaineiden aikataulu, reitti ja voimakkuus ovat vaihdelleet vielä rajusti malliajosyklistä toiseen.

Comments  

#1 felicjanoo 2020-04-17 11:04
Your website is very interesting, i have bookmarked it.
Quote