Huhtikuun lopun tornadoparvi historian tuhoisimpia

Last Updated: Monday, 09 May 2011 16:18
Written by A-J Punkka

Huhtikuun lopussa Yhdysvalloissa riehunut tornadoparvi kirjoitti synkän sivun maan tornadohistoriikkiin. Tornadojen vaatimien kuolonuhrien määrä on ollut viime vuosikymmeninä jatkuvassa laskussa. Tämä kehitys antoi ehkä olettaa, että aiempaa valveutuneempien kansalaisten ja yhä tarkempien tornadovaroitusten myötä suurien uhrimäärien säätilanteet olisivat jo historiaa. Taannoinen kolmen päivän jakso löi kuitenkin useita murheellisia ennätyksiä ja pakotti verrokkien löytämiseksi selaamaan historiaa taaksepäin paikoin jopa 1920-luvulle asti. Alla muutamia tilastotietoja tapauksesta: o 9. toukokuuta mennessä NOAA on vahvistanut kolmen päivän jaksolla esiintyneen 201 tornadoa. Osa tuhojäljistä on edelleen tutkimatta ja NOAA:n arvio tornadojen kokonaismäärästä oli tätä kirjoittaessa 305.

o Tornadovaroitusten laadinta onnistui hyvin, sillä keskimääräinen varoitusten antama ennakointiaika oli 24 minuuttia.

o Huhtikuussa havaittiin noin 600 tornadoa. Edellinen ennätys, 267 tornadoa oli vuodelta 1974. Suurin yksittäisen kuukauden tornadomäärä oli ennen huhtikuuta 2011 toukokuulta 2003, 542 tornadoa.

o Tätä kirjoittaessa tapauksen laskettiin vaatineen 326 kuolonuhria, joista 306 ihmistä menehtyi yhden 24 tunnin jakson aikana. Tämä on suurin määrä sitten nk. kolmen osavaltion tornadon vuonna 1925.

o Tuhoisin pyörteistä oli Tuscaloosa-Birminghamin tornado, joka jätti jälkeensä 65 kuollutta. Kuolonuhrien määrä on suurin yksittäisen tornadon aiheuttama sitten vuoden 1955.

o Jakson aikana esiintyi ainakin kolme EF5-tornadoa (Smithville, Hackleburg ja Philadelphia). Näistä kaksi esiintyi saman päivän aikana, mikä on tapahtunut edellisen kerran vuonna 1990. Yhteensä 2000-luvulla on tilastoitu vasta kuusi EF5-tornadoa. Vuoden 1974 ns. super outbreakissä raivosi peräti seitsemän F5-tornadoa.

o Tuscaloosa-Birminghamin tornado on ehkä kaikkien aikojen kallein yksittäinen tornado. Tornado jätti jälkeensä 10 000 hajonnutta rakennusta. Tuhojäljen leveys oli pahimmillaan 1,5 mailia ja kokonaispituus 80 mailia.

Lisää tietoa:

NOAAn ajantasainen tilasto

Tornadojen reitit ja voimakkuudet kartalla

Säätutkien havaitsemien pyörteiden sijainnit

F5- ja EF5-tornadot

Säätilanteen oma sivu Wikipediassa

CNN:n uutinen taloudellisista vahingoista

EF5-tornadojen tuhojälkiraportit: 1 , 2

Add comment


Security code
Refresh