Eteläisen Euroopan kuuman ilmamassan reuna-alueille muodostui elokuun alussa erittäin otolliset olosuhteet laajalle vaaraa aiheuttavan konvektion episodille. Erittäin ukkosherkkä ilmamassa asettui alueelle, jossa vallitsi voimakkaat ukkospilviä ohjaavat ilmavirtaukset. Kosteuden, epävakaisuuden ja ilmavirtausten voimakkuuden yhdistelmä oli sellainen, jota ei välttämättä edes joka kesä havaita Suomessa tai Suomen lähialueilla. Tämän seurauksena tiistaina ja keskiviikkona muodostui vaaraa aiheuttavia ukkospilviä Alppien tienoilta Baltian kautta Moskovan seudulle yltävälle vyöhykkeelle. Kahden vuorokauden aikana havaittiin useita pienempiä ukkospilvijärjestelmiä (mesomittakaavan konvektiivinen järjestelmä MCS) sekä ainakin kolme huomattavan isokokoista ukkospilvien yhteenliittymää. Näistä kaksi kulki Suomen eteläpuolelta itään.
Ensimmäinen järjestelmistä alkoi järjestäytyä keskiviikkona aamuyöllä Baltian eteläosassa (kuvapaneelin vasen yläkulma). Tämän jälkeen järjestelmä eteni rajusti salamoiden Latvian poikki Venäjälle. Seitsemän tuntia myöhemmin järjestelmä saavutti kypsän vaiheensa Moskovan luoteispuolella (kuvassa oikealla ylhäällä). Salamointi vaimeni vasta muutama tunti myöhemmin Moskovan pohjoispuolella.
Toisen järjestelmän ukkospilviaihiot muodostuivat keskiviikkona keskipäivällä Puolan koillisosassa. Voimistuminen ja ukkospilvien järjestäytyminen tapahtui alkuiltapäivästä järjestelmän siirtyessä Liettuasta Valko-Venäjälle. Järjestelmä oli tätä uutista kirjoittaessa jo lähestymässä Moskovaa (alarivin kuvat). Kuten klo 20 tutkakuvasta näkyy, järjestelmä oli ottanut oppikirjamaisen (epäsymmetrisen ja lineaarisen) MCS:n muodon. Tutkakuvassa oli havaittavissa laajan mittakaavan kaarikaiku, joka muodostuu, kun MCS kehittää itselleen voimakkaat sisäiset virtausrakenteet. Tämäntyyppisissä järjestelmissä esiintyy usein laaja-alaisesti erittäin rajuja ukkospuuskia ja ääritapauksessa ns. syöksyvirtausparvi (derecho). On todennäköistä, että elinkaarensa loppuvaiheessa järjestelmän pohjoisosaan kehittyy vielä mesomittakaavan konvektiivinen pyörre (mesoscale convective vortex MCV), joka saattaa vaikuttaa tulevien päivien ukkospilvikehitykseen Venäjällä.
Comments