Ennustearkisto

Myrskyennuste 30.11.2012

Last Updated: Thursday, 29 November 2012 17:52
Written by Pauli Jokinen

KORKEIN VAARATASO

Vaarataso 2: perjantain vastaisesta yöstä alkuiltaan etenkin maan eteläosassa tuuli on puuskissa paikoin yli 20 m/s. Varaudu vahinkoihin.

 

YHTEENVETO

Etelä-Euroopasta on nousemassa syvä matalapaineen osakeskus kohti pohjoista. Sen matka tyssää Lapissa olevaan korkeapaineen selänteeseen ja lopputuloksena on kohtalaisen suuri ilmanpaine-ero Suomen yllä Lappia lukuun ottamatta. Tuuli on puuskaista maan etelä- ja keskiosassa perjantaina ja erityisesti maan etelä- ja kaakkoisosassa on riskiä hieman laajemmille tuulivahingoille. Sähkökatkojen lisäksi on odotettavissa merkittäviä ongelmia liikenteeseen tuulen sekä sankan lumisateen yhteisvaikutuksen johdosta. 

 

VAARAA AIHEUTTAVAN SÄÄTILANTEEN KUVAUS

Tuuli on jo torstaina puhaltanut Suomenlahdella myrskylukemissa. Perjantain vastaisen yön aikana tuuli voimistuu entisestään ja on voimakkaimmillaan aamun aikana, jolloin keskituuli voi puhaltaa noin 25-26 m/s. Suomenlahdella myrsky puhaltaa tavanomaisesta poiketen idästä, mikä tietää alueella pidempää tuulen pyyhkäisymatkaa ja suurempaa aallokkoa kuin ”tavallisessa” lounaismyrskyssä.

Maa-alueilla tuulet voimistuvat jo yön aikana maan eteläosassa. Tuulisin vaihe alkaa maa-alueilla aamuyön tunteina ja jatkuu iltapäivään saakka. Iltaa kohden tuulet heikkenevät etelästä alkaen.

Mantereella tuuli puhaltaa enemmän koillisen suunnalta mikä on puiden näkökulmasta erikoinen suunta. Puusto ei ole siis tällaiseen kovinkaan tottunut mikä saattaa tietää tavanomaista enemmän tuulivahinkoja verrattuna yhtä voimakkaaseen lounaistuuleen.

Alatroposfäärin suihkuvirtaus puhaltaa varsin voimakkaasti ollen yli 30 m/s maan eteläosassa. Suurimmat epävarmuudet puuskanopeuksien suhteen liittyvät jälleen kerran rajakerroksen korkeuteen lumisateen yhteydessä. On siis vielä hieman epävarmaa kuinka korkealta tuulet pääsevät sekoittumaan maanpintaan saakka. Tosin tuulen nopeudet noin 500–1000 metrin korkeudessa ovat sitä luokkaa, että mekaaninen turbulenssikin saattaa edesauttaa ilman sekoittumisessa.

Numeeristen mallien välillä oli torstaina vielä eroja sen suhteen, että kuinka kovia tuulen nopeuksia mallit simuloivat rajakerroksen yläosiin. Globaalit mallit saivat alueellista mallia kovempia lukemia. Mallien perusteella puuskat tulevat olemaan kovimmillaan ainakin noin 18 m/s luokkaa maan eteläosassa. Todennäköisimmin puuskat puhaltavat näillä alueilla noin 20 m/s, mutta paikoin lukemat voivat yltää 22–23 m/s luokkaan. Joissakin skenaarioissa on esiintynyt jopa n. 25 m/s puuskia lähinnä etelärannikolla. Maan keskiosassa puuskat voivat yltää paikoin 20 m/s tienoille, mutta ovat pääosin 16–19 m/s. Suurten vesistöjen länsi- ja lounaisreunoilla puuskat voivat olla ympäristöä kovempia (esimerkiksi Saimaalla ja Päijänteellä).

Ennustetut puuskanopeudet eivät ole erityisen harvinaisia. Tosin maaperä on vielä lauhan marraskuun jäljiltä sula ja märkä, joten puut eivät ole saaneet roudan tuomaa ankkurivoimaa kestääkseen kovia puuskia. Lisäksi tavanomaisesta poikkeava tuulen suunta saattaa kasvattaa vahinkojen määrää. Hyvin todennäköisesti sähköttä olevien kotitalouksien määrä lasketaan tuhansissa, mahdollisesti kymmenissä tuhansissa. Suurimmat vaikutukset tulevat todennäköisesti esiintymään kartan osoittamilla alueilla. Vahingot eivät kuitenkaan yllä samaan luokkaa viime joulukuun Tapani-myrskyn kanssa. Lisäksi tällä kertaa satava lumi on pakkaslunta, joka ei tarraudu helposti puihin edesauttaen niiden kaatumista.

Myrskypuuskien ohella on odotettavissa sankkaa lumisadetta etenkin etelärannikolle. Tuulen ja sateen yhteisvaikutuksen johdosta on ajokeli perjantain aamuliikenteessä erittäin huono ja tilanne jatkuu samantyyppisenä pitkin päivää. Tuuli lisää myös huomattavasti pakkasen purevuutta, mikä kannattaa ottaa vaatetuksessa huomioon. 

Comments  

#1 AbertFaift 2022-03-05 16:40
коли закінчиться війна в україні 2022 скільки буде тривати війна в україні скільки може тривати війна в україні
Quote