Ennustearkisto

Rajuilmaennuste 12.6.2011

Last Updated: Sunday, 12 June 2011 20:42
Written by Pauli Jokinen

YHTEENVETO

Sunnuntain ukkoset ovat kuvauksellisia ”poppareita” parhaasta päästä. Tiedossa on siis lyhytikäisiä, lähes paikallaan pysyviä ukkossoluja, jotka pudottavat laajoja kylmiä patjoja sataessaan. Näiden myötä voi tosin syntyä hieman järjestäytyneempää konvektiota, joka liikkuu hitaasti kaakkoon.

 

SYNOPTISEN TILANTEEN KUVAUS

Ylempänä troposfäärissä vahva korkeapaine alkaa menettää otettaan kun Pohjanmereltä nouseva yläsola ja erityisesti Jäämereltä saapuva yläsola nakertavat sen voimaa. Pohjoisesta saapuvan yläsolan etupuolella kylmä rintama on matkaamassa kohti etelää ja se rajoittaa sunnuntaina iltapäivällä helleilman maan etelä- ja keskiosaan. Rintaman etupuolella kosteutta on kasaantunut tarpeeksi ukkoskehitystä ajatellen.

SYVÄ KONVEKTIO RISKIALUEILLA

Sunnuntain ukkoset tulevat painottumaan pohjoisesta saapuvan kylmän rintaman yhteyteen ja etenkin hieman sen etupuolelle. Yöllä ja aamulla rintaman yhteydessä saattaa olla jo joitain ukkostavia soluja liikkeellä, mutta varsinainen kehitys alkaa paikoin ehkä ennen puoltapäivää, tai viimeistään tunti, pari sen jälkeen.

Ukkosten pääpaino on iltapäivällä maan keskiosassa konvergenssilinjan kohdilla, jossa kosteussisältö on suurimmillaan. Iltaa kohti painopiste siirtyy hieman kaakon suuntaan, vaikka uusia soluja saattaakin kehittyä vielä maan keskiosaan rajakerroksen ehkä toivuttua edellisistä kuuroista. Lounaasta saapuvan toisen rintamavyöhykkeen etupuolella liikkuva runsaampi kosteus saattaa myöhemmin illalla tai yöllä auttaa ukkosten kohokonvektiokehitystä myös maan eteläosassa.

Sunnuntain tilanteessa on mielenkiintoista pääosin varsin kuivat ala- ja keskitroposfääri. Pilven alaraja saattaakin olla 1,5-2 km korkeudella. Kun kehitys käynnistyy, nousevat konvektiotornit varsin nopeasti kohti troposfäärin yläosia. Heikon tuuliväänteen vallitessa ne myös pudottavat sateensa hyvin lähelle nousuvirtausta, todennäköisesti tukehduttaen itse itsensä.
Melko kuivien malliluotausten vuoksi on hyvin todennäköistä, että solut saavat aikaan laajoja, kylmän ilman patjoja. Nämä tyrehdyttävät kylmällä ilmallaan aivan lähialueen ukkosia, mutta toisaalta toimivat uusien solujen käynnistävinä tekijöinä kylmän patjan reunoilla.

Kylmän ilman patjat voivatkin heikosta tuuliväänteestä huolimatta organisoida ukkossoluja hieman ja niinpä päivän riskitekijöinä ovat paikalliset taajamatulvat rankkasateiden vuoksi ja lisäksi voimakkaimpien solujen romahtaessa myös paikalliset ukkospuuskat. Lisäksi salamointi soluissa on hetkittäin runsasta. Rakeet eivät tuuliväänteen puutteen vuoksi todennäköisesti pääse kasvamaan 1-2 cm suuremmiksi huolimatta varsin korkeista CAPE-arvoista ja nousuvirtausten nopeuksista. Edellä mainitut riskitekijät voivat aiheuttaa pieniä paikallisia vahinkoja, mutta tilanne ei kuitenkaan ennustetta tehtäessä näytä erityisen uhkaavalta, joten ei nähty vielä syytä nostaa vaaratasoa luokkaan yksi.

Epävarmuustekijöinä ovat etenkin ennustealueen reunoilla kosteuden riittävyys sekä keskemmällä riskialuetta kylmän ilman patjojen vaikutukset. Mikäli syvää kosteaa konvektiota pääsee kehittymään samanaikaisesti laajalla alueella, voi kylmä patja muodostua näiden seurauksena varsin laajaksi täten myös hilliten tulevaa ukkoskehitystä.                                                        

TUNNUSLUKUJA RISKIALUEILLE
MLCAPE 500...1200 J/kg, Shear1km <10 m/s, Shear6km <15 m/s, MIXR500m ~10 g/kg

Add comment


Security code
Refresh