| Rajuilmaennuste 27.7.2010 |
|
|
|
| Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka | ||||||||||||||||
| 26.07.2010 | ||||||||||||||||
|
YHTEENVETO
Tiistain
salamointiaktiivisuus saattaa olla jo yöllä ja aamulla vilkasta läntisimmissä
maakunnissa ja toisaalta Lapin eteläosassa. Päivemmällä aktiivisuus rajautuu
suurimman alatroposfäärin kosteussisällön alueelle maan länsi- ja pohjoisosaan.
Suurin ukkosriski on Lapin alueella, missä alatroposfäärin kosteus ja
keskitropofäärin instabiilisuus on suurinta. Aktiivisuus painottuu myöhäiseen
iltapäivään ja iltaan. Mikäli alla kuvattu skenaario toteutuu, ukkospilvijärjestelmien
kehittyminen on todennäköistä. Ottaen huomioon ukkospilvien käytettävissä
olevan energiamäärän, salamointi voi olla järjestelmissä varsin runsasta. Ennusteeseen
liittyy maanantain tavoin melkoista epävarmuutta (ks. tarkemmin alla).
SYNOPTISEN
TILANTEEN KUVAUS
Islannin
eteläpuolella olevasta ylämatalasta yltää yläsola aina Balkanille asti.
Venäjällä on edelleen vahva yläselänne, joka yltää osittain myös
Fennoskandiaan. Selänteen kylkeä pitkin kiipeää pohjoiseen lyhyt ja vaatimaton
yläsola, joka saavuttaa aamulla maan eteläosan ja liikkuu illaksi Lappiin.
Päivän mittaan ylempi troposfääri lämpenee aavistuksen etelästä alkaen.
Alempana
troposfäärissä harvinaisen kuuma ilmamassa on Venäjän länsiosien ja Suomen
yllä. Helteisen ilmamassan sektoria reunustaa lämmin rintama, joka siirtyy
tiistain aikana hitaasti Lapista Jäämerelle. Kylmä rintama on Suomen
länsipuolella, mutta ei juuri etene itään päivän mittaan. Alatroposfäärin
suurin kosteussisältö sijoittuu lämpimän rintaman eteläpuolelle maan
pohjoisosaan ja toisaalta kylmän rintaman itäpuolelle osaksi maan länsiosan
ylle. Alatroposfääri lämpenee maanantaista huomattavasti Lapissa, mutta jäähtyy
hieman maan länsiosassa. Tämän ansiosta keskitropofääri instabiloituu
pohjoisessa, mutta stabiloituu lännessä (verrattuna maanantain tilanteeseen).
Lisäksi alatroposfäärin kaakkoinen suihkuvirtaus saapuu Suomeen varhain aamulla
ja liikkuu heiketen illaksi maan pohjoisosaan.
SYVÄ KONVEKTIO RISKIALUEILLA
Helleilmamassan
reunamilla esiintyvä lämmön ja kosteuden advektio saattaa johtaa riskialueella
jälleen melko railakkaaseen kohokonvektioon maanantain ja tiistain välisenä
yönä. Päivemmällä kehityksen käynnistymistä hidastaa näin kuumalle ilmamassalle
tyypillisen vahva konvektiivinen esto. Tämän myötä ukkosriski on suurimmillaan
vasta myöhäisestä iltapäivästä tai alkuillasta eteenpäin. Ti-ke-yötä kohti
ukkosriski lisääntyy myös maan lounaisosassa, mikäli numeeristen mallien ennustama
rintama-aalto alkaa muodostua Suomen eteläpuolelle.
Tiistain alkupuoliskolla
esiintyvät konvektisolut ”operoivat” pääsääntöisesti irti rajakerroksesta. Sekavasti
organisoituneiden ukkospilvijärjestelmien syntyminen on mahdollista ja paikoin
järjestelmät voivat olla selvästi taaksepäin rakentuvia. Päivemmällä
konvektiivinen moodi on enemmän lineaarinen johtuen osittain synoptisen
mittakaavan pakotteista.
Vaaraa aiheuttava
sää aiheutuu tiistaina lähinnä runsaasta salamoinnista sekä mahdollisesti myös syöksyvirtauksista
ja yli 2 cm kokoisista rakeista (ja alueen pohjoisosassa myös suurista
sademääristä). Mallien ennustamat tuuliprofiilit ovat jokseenkin vaatimattomia,
eivätkä yksinään enteile vaaraa aiheuttavaa säätä. Ennustettu konvektion
käytettävissä oleva energiamäärä on kuitenkin lähellä kotimaisia ääriarvoja,
minkä myötä esimerkiksi syöksyvirtausten mahdollisuutta ei voida sulkea pois.
Viime päivinä
numeerisilla malleilla on ollut erityisen suuria vaikeuksia ajoittaa ja ”paikoittaa”
konvektiivisia sateita oikein. Tämä johtunee osittain vahvahkosti tulpatusta helleilmamassasta,
jossa ”alihilaiset” tekijät saattavat ratkaista paikan ja ajan, jona kehitys
käynnistyy. Edeltävät päivät ovat osoittaneet, että tämän tapahtuessa ilma
virtaa tropospaussiin lähes ammuttuna, mitä seuraa nopeasti
ukkospilvijärjestelmän syntyminen. Myös tiistain ennusteen merkittävin
epävarmuus liittyy juuri em. tulppaan. Tällä kertaa tulppa lienee helpoimmin
eliminoitavissa riskialueen pohjoisosassa, jossa mm. alatroposfäärin kosteuden
advektio on voimakkainta. Illan tilanteeseen vaikuttava epävarmuustekijä on
helleilmamassassa esiintynyt runsaahko keski- ja yläpilvisyys. Runsas pilvisyys
heikentää kohdalle osuessaan rajakerroksen lämpenemistä ja alentaa ukkosriskiä.
Ilman merkittäviä epävarmuustekijöitä tiistain kartta olisi epäilemättä
ansainnut korkean ukkosriskin alueen.
TUNNUSLUKUJA RISKIALUEILLE
Powered by !JoomlaComment 3.26
3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved." |
||||||||||||||||
| Viimeksi päivitetty ( 26.07.2010 ) | ||||||||||||||||
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


