| Rajuilmaennuste 26.7.2010 |
|
|
|
| Kirjoittanut Pauli Jokinen | |||||||
| 25.07.2010 | |||||||
|
YHTEENVETO
Maanantain syvän kostean konvektion todennäköisyys on jäämässä Suomessa pieneksi. Mikäli kuitenkin ukkosia kehittyy, ovat voimakkaat ukkospuuskat
sekä suuret rakeet mahdollisia. Ukkossolujen alueellinen ennustaminen on hyvin
hankalaa.
SYNOPTISEN
TILANTEEN KUVAUS
Erittäin lämmintä ilmamassaa on virrannut ja virtaa edelleen Suomeen
kaakosta. 850 hPa lämpötilat nousevat maanantaina jopa +20 asteeseen. Lämpimästä
ilmamassasta huolimatta rajakerros on pääosin melko kuiva. Nämä tekijät
saavatkin aikaan voimakkaan konvektion estävän tulpan noin kahden kilometrin
korkeuteen. Ylemmissä kerroksissa Suomen itäpuolella on laaja yläkorkea, jonka
reunaa matkaa pieni yläsola kaakosta kohti Suomea illan aikana. Yläkorkean
länsireunalla puhaltaa heikko suihkuvirtaus, joka lisää syvän kerroksen
tuuliväännettä lähinnä maan länsi- ja pohjoisosissa. SYVÄ KONVEKTIO RISKIALUEILLA
Maanantain syvän kostean konvektion ennustaminen on varsin hankalaa
voimakkaan konvektion estävän tulpan ja heikkojen pakotteiden vuoksi. On
hyvinkin mahdollista, että ukkosia ei maanantaina esiinny lainkaan. Toisaalta
jos ukkosia pääsee syntymään, ovat räiskyvät ja voimakkaat ukkoset mahdollisia.
Rajakerroksen kosteussisältö on melko vaatimatonta maan etelä- ja keskiosissa ja niinpä
yleisesti +30 asteeseen kohoavat lämpötilatkaan eivät riitä tulpan puhkaisuun.
Suurin kosteussisältö näyttäisi sijaitsevan maan länsiosissa, etenkin
Pohjanmaan maakunnissa. Toisaalta pilvisyys saattaa olla alueella päivällä
melko runsasta ja tämä pitää tällöin lämpötilat paremmin kurissa. Osa
numeerisista malleista on pitänyt kehitystä kuitenkin mahdollisena tällä
alueella ja niinpä alueelle annettiin vähäinen ukkosriski. Kartan
ennustealueeseen ei kannata liiemmälti laittaa suurta painoarvoa tilanteen
epävarmuuksien vuoksi. Ukkoset ovat teoriassa mahdollisia lähes missä vaan maan
etelä- ja keskiosissa aina Etelä-Lappiin saakka, mutta todennäköisyys on suuressa skaalassa jäämässä
hyvin pieneksi. Idässä pilvisyys on vähäisintä ja siellä lämpötilat pääsevät
kohoamaan laajalti selvästi yli +30 asteen. Idässä rajakerroksen kosteus on
jäämässä vaatimattomaksi, mutta mahdollisesti itärajan tuntumassa saattaa
paikallisesti löytyä hieman enemmän kosteutta. Niinpä Pohjois-Karjalan
lähiseudut onkin toinen mahdollinen alue Pohjanmaan ohella, jossa ukkoskehitys
on ehkä mahdollista.
Olettaen, että ukkosia pääsee kehittymään, on odotettavissa
etenkin maan länsiosissa melko voimakkaita ukkospuuskia. Kuivahko rajakerros
voimistaa mahdollisten laskuvirtausten tehoa haihduttamalla sadetta ja sulattamalla rakeita. Korkea
nostotiivistystaso näyttäisi pitävän trombiriskin lähes olemattomana. Rakeiden
osalta n. 4 km korkeudelle yltävä lämpötilan nollaraja sulattaa pienet rakeet
tehokkaasti, mutta mikäli voimakkaita ukkoskuuroja pääsee syntymään, ovat
suuret rakeet mahdollisia. Maanantain ukkostilanne on siis epävarmuuksia täynnä ja on melko todennäköistä, että mitään ei kehity. Jos ukkosia kuitenkin pääsee syntymään, voi olla, että ne kehittyvät vasta melko myöhään. Solujen mahdollinen liikesuunta riippuu alueesta, mutta lännessä suunta on suurin piirtein luoteeseen, idempänä kohti pohjoista/koillista. Mikäli voimakkas ukkosrypäs pääsee syntymään, voi se pysyä hengissä pidemmälle iltaan/yöhön. Illalla kaakosta saapuva yläsola saattaa myös tuoda ukkosriskiä maan eteläosiin, mutta tämäkin skenaario on vielä erittäin epävarma.
TUNNUSLUKUJA RISKIALUEILLE
Powered by !JoomlaComment 3.26
3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved." |
|||||||
| Viimeksi päivitetty ( 25.07.2010 ) | |||||||
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


