Myrskyennuste 14.-16.11.2008 PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka   
13.11.2008

Image 

MYRSKYENNUSTE 14.11.-16.11.2008

 

KORKEIN HUOMAUTUSTASO

Huomautustaso 1: Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun maan etelä- ja keskiosassa tuuli ylimmillään 6-9 m/s.


KATSAUS 3 vrk

Laaja matalapaineen alue viettää myös loppuviikon Jäämeren ja Fennoskandian yllä. Perjantaina pienikokoinen matalapaineen osakeskus liikkuu Suomen pohjoispuolitse itään. Lauantain-sunnuntain aikana toinen osakeskus saapuu lännestä maahamme. Keskus liikkuu sunnuntaina Oulun läänin yli Venäjälle. Perjantaina etelän ja lounaan väliset tuulet ovat heikkoja tai kohtalaisia, pohjoisimmassa Lapissa mahdollisesti myös navakoita. Lauantaina tuulet ovat aluksi heikkoja koko maassa, mutta osakeskuksen lähestymisen myötä etelän ja kaakon väliset tuulet voimistuvat maan etelä- ja keskiosassa. Illalla tuuli kääntyy lännen puolelle ja voimistuu paikoin navakaksi. Sunnuntaina tuulet kääntyvät pohjoisen puolelle ja kylmää ilmaa alkaa virrata Jäämereltä Suomeen. Tuuli on puuskaista ja vähintään kohtalaista. Torstai-illan mallilaskelmat olivat vielä erimielisiä pohjoistuulten voimakkuudesta. Tämän vuoksi huomautustason korotuskin koskee vain aiemmin puhaltavia länsituulia.

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

 
< Edellinen   Seuraava >