|
Aktiivinen ukkosviikko tulossa? |
|
|
|
|
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka
|
|
15.07.2011 |
|
Keskipitkät numeeriset sääennusteet ovat jo muutaman päivän ajan kyhänneet heinäkuun toiseksi viimeiselle viikolle voimakkaille ukkosille suotuisaa suursäätilaa. Asetelma alkaa muodostua jo edeltävän viikonlopun aikana, kun läntisen Euroopan ylämatala kuroutuu lyhyiden yläsolien avustamana yhä etelämmäksi. Tämän myötä lämmintä ilmaa alkaa virrata itäisestä Euroopasta kohti Suomea. Samasta syystä Venäjälle oleva korkeapaine vahvistuu ja alkaa pakata ympärilleen kapeaa kehää, jossa alemman ilmakehän kosteusmäärä on varsin suuri. Ukkosien esiintymisen tarkempi aikataulu on vielä avoin, mutta näillä näkymin ensimmäinen aktiivinen päivä voisi olla välillä tiistai-torstai (19.-21.7.). Tällöin alailmakehän kostea vyöhyke (ja pohjois-eteläsuuntainen rintamavyöhyke) saattaa jäädä aaltoilemaan Suomen lähistölle. Niinpä odotettavissa voisi olla useita "aaltoja" melko voimakkaita ukkosia. Suursäätila 5-10 km korkeudella vaikuttaa siltä, että viikolle voisi sattua myös päivä tai muutama, jona ukkospilviä ohjaava virtaus olisi vähintään kohtalainen. Niinpä on täysin mahdollista, että viikon mittaan esiintyy oppikirjamaisesti järjestäytyneitä tuulisia ukkospilvijärjestelmiä, joista saatiin rujoja näytteitä viime kesänä. Toistaiseksi ennusteet ovat kuljettaneet ukkosia maamme yli melko länsipainotteisesti, jolloin viime kesän ja alkukesän 2011 pahimmin osumia saaneet alueet joutuisivat jälleen ukkosten murjomiksi.
Tilanteen yksityiskohdat ovat siis toistaiseksi auki ja usean päivän mittaisen episodin saattaa typistää yhteen päivään rintamavyöhykkeeseen ennakoitua voimakkaammaksi kehittyvä matalapaineen osakeskus. Mikäli keskipitkien mallien ennustama tilanne kuitenkin toteutuu, tämänkesäiseen viisi päivää sisältävään salamoinnin "kymppikerhoon" (päivä, jona on esiintynyt vähintään 10 000 maasalamaa) saattaa tulla päivä tai pari lisää. Tämä nostaisi heinäkuun salamamäärän jo huomattavasti keskiarvojen yläpuolelle.
Seuraa tilanteen kehittymistä myrskyvaroitus.comin pitkästä rajuilmaennusteesta.
|