|
Keski-Euroopassa, erityisesti Saksassa on syntynyt melko voimakkaita
ukkoskuuroja keskiviikon mittaan. Nämä ukkoset osaltaan muovaavat
ilmakehää ja vaikuttavat Koillis-Saksaan syntyvän matalapaineen
osakeskuksen sijaintiin ja ajoitukseen. Tämä kyseinen osakeskus on
nopeasti matkaamassa Itämerta pitkin kohti Suomea ja se saapuu
lounaisrannikolle torstaina iltapäivän aikana.
Kyseessä on
pienialainen matalapaine, joka on ennusteiden kannalta hyvin haastava.
Useat numeeriset mallit kehittivät tiistai-illan ja keskiviikon
ensimmäisissä ajoissaan hyvin ärhäkän myrskymatalapaineen, jossa
keskituulen nopeudet merellä olivat paikoin jopa 25 m/s. Toisaalta eräät
toiset tietokonemallit eivät kehittäneet läheskään yhtä syvää
matalapainetta.
Keskiviikkoiltana tulleet malliajot ovat hieman
heikentäneet tuulia verrattuna aamupäivän ajoihin. Silti tämä on melko
tyypillistä heilahtelua noin vuorokautta ennen matalan saapumista.
Tällaiset pienialaiset kesäiset myrskymatalapaineet ovat sieltä
hankalimmasta päästä sääennustusmalleille, sillä pienetkin virheet
mallin alkuhetkillä voivat johtaa suuriin eroihin vuorokautta myöhemmin
(etenkin kun itse osakeskus ei ole vielä edes kunnolla syntynyt).
Lisäksi mallien resoluutiolla on väliä; karkeamman resoluution globaalit
mallit eivät välttämättä pysty kuvaamaan näin pienien matalapaineiden
yksityiskohtia ja voimakkuutta.
Eli tilanteessa on vielä melko suurta epävarmuutta vaikka itse
h-hetkeen on vain vajaa vuorokausi. Asetelmassa on silti potentiaalia
kovalle myrskylle merialueilla ja laajemmille tuulivahingoille lähinnä
maan eteläosassa, mutta silti ei olisi mikään suuri yllätys jos tuulet
jäisivätkin alle myrskylukemien.
Tämä pikauutinen päivitetään
mahdollisuuksien mukaan torstaina aamulla/aamupäivällä kun tilanne on
(toivottavasti) paremmin selvillä.
*Päivitys* Viimeisimmät ajot ovat entisestään hieman heikentäneet tuulia, mutta silti merellä tuuli on iltapäivällä ja illalla kovaa, mahdollisesti myrskyä ja paikallisia tuulivahinkoja voi maan eteläosassa esiintyä. *Päivitys*
|