|
Suomen kuuro- ja ukkospilvien taustoista uutta ilmastollista tietoa |
|
|
|
|
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka
|
|
22.05.2011 |
|
Taivasasioita-blogissa julkaistaan kesän aikana neljän kirjoituksen sarja, jonka tarkoituksena on valottaa kuuro- ja ukkospilvien syntyilmastoa ilmakehäluotausten näkövinkkelistä. Tarkastelun alla ovat noin 50 vuoden mittaiset aikasarjat Suomen kolmelta eri luotausasemalta. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa syvennytään syvän kostean konvektion ainesosien esiintymiseen päivittäisten ja vuosittaisten aikasarjojen avulla. Tulokset antavat muun muassa vihiä siitä, että alatroposfäärin kosteus kulkee lähes käsi kädessä ukkoskauden kierron kanssa. Tulevissa merkinnöissä kurkataan erilaisten ainesosakombinaatioiden esiintymiseen, ennätyslistoihin, "super-luotauksiin" sekä rajuimpien luotausten aikana vallinneisiin säätilanteisiin. Vastaavaa selvitystä ei ole maassamme aiemmin tehty ja toivon mukaan se tarjoaa arvokasta perustietoa ilmastostamme sekä toimii säänennustustyön oleellisena taustamateriaalina.
Siirry lukemaan tutkimukseen ensimmäistä osaa >>
|