| Myrskyennuste 9.-11.3.2011 |
|
|
|
| Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka | |||||||||||||||||||||||||||||||
| 08.03.2011 | |||||||||||||||||||||||||||||||
|
KATSAUS 3 vrk Norjanmerellä on syvä ja voimakas myrskykeskus, joka täyttyy jakson aikana vähitellen. Matalapaineen alue yltää kuitenkin kauas Pohjois-Atlantille, ja uusi myrskykeskus liikkuu keskiviikon-perjantain aikana Islannin eteläpuolitse Skandinavian eteläosaan ja siitä edelleen Suomeen. Aktiivisen matalapainetoiminnan myötä jakso on maassamme varsin tuulinen. Keskiviikkona etelän ja lounaan väliset tuulet puhaltavat koko maassa puuskissa paikoin kovaa. Tuulisin alue liikkunee Suomen yli keskiviikon ja torstain välisenä yönä, jolloin maan etelä- ja keskiosassa tuuli on puuskissa yleisesti kovaa. Huomioiden alatroposfäärin puuskaisuutta rajoittava melko stabiili kerrostuneisuus sekä routatilanne puustovahinkojen todennäköisyys jää melko pieneksi. Tosin pienikin liikahdus ennusteessa tuulisempaan suuntaan, lisäisi selvästi vahinkoriskiä. Torstaina päivällä Suomen ylittää vaatimaton yläselänne aavistuksen heikompine tuulineen, minkä jälkeen toisen matalapaineen tuulet saapuvat Suomeen. Tiistai-illan ennusteissa oli perjantaiksi vielä melko selviä eroja. Kova tuuli puuskissa näytti kuitenkin mahdolliselta ainakin maan etelä- ja keskiosassa. Perjantain ennustetta tarkennetaan seuraavassa päivityksessä.
HUOMATUSTASOT
VAARAA AIHEUTTAVAN SÄÄTILANTEEN KUVAUS Kuvaus vain huomautustason 2 ja 3 yhteydessä.
Powered by !JoomlaComment 3.26
3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved." |
|||||||||||||||||||||||||||||||
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


