Merellä kovaa myrskyä, maalla voimakkaita puuskia PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Pauli Jokinen   
13.10.2010

Norjasta saapuva pieni matalapaine on nopeasti syvenemässä kulkiessaan Suomen yli kaakkoon. Matalapaine saapuu Merenkurkun läheisyyteen aamuyön aikana. Samalla tuulet voimistuvat läntisillä merialueilla nopeasti. Voimakkaimmat tuulet painottuvat matalapaineen jälkipuolelle okluusiorintaman hännän läheisyyteen. Numeeriset tietokonemallit ovat lähes yksimielisesti tuomassa läntisille merialueille myrskytuulia. Todennäköisimmin korkeimmat keskituulen nopeudet ovat 24–26 m/s luokkaa. Lämmin meri saattaa tosin vaikuttaa tämän pienialaisen matalapaineen okluusiorintaman läheisyydessä arvaamattomalla tavalla kuten kävi sunnuntaina 10. lokakuuta (keskituuli Pietarsaaren edustalla jopa 26 m/s). Näin ollen ei ole mahdotonta, että tällä kertaa keskituuli voisi Selkämerellä yltää jopa 27–28 m/s luokkaan, vaikka tämä vielä melko epätodennäköistä onkin.

Sisämaan puolella puuskamaksimi on jäämässä yleisesti ottaen tämän hetkisen ennusteen perusteella noin 20 m/s tienoille, sillä alatroposfäärin suihkuvirtaus näyttäisi olevan melko visusti okluusiorintaman jatkuvamman sateen peitossa. Niinpä nämä ylempien kerrosten kaikkein kovimmat tuulet eivät näyttäisi pääsevän sekoittumaan pintaan saakka tästä melko stabiilista kerrostuneisuudesta johtuen. Osassa tietokonemalleista on kuitenkin ollut viitteitä, että tämä alatroposfäärin suihkuvirtaus pääsisi paikoin hyödyntämään suotuisampia alueita. Erityisesti länsirannikon läheisyydessä, mutta myös muualla maan lounaisosassa sekä suurten vesistöjen läheisyydessä puuskamaksimit saattavat olla selvemmin yli 20 m/s.

Maaperä ei ole vielä roudassa, puissa on paikoin lehtiä ja viime kesän rajuilmojen heikentämiä puita löytyy paikoitellen. Niinpä ennustetut puuskalukemat riittävät todennäköisesti aiheuttamaan paikallisia tuulivahinkoja karkeasti ottaen Kokkola-Jyväskylä-Savonlinna-linjan eteläpuolella. Sähkökatkoksia on siis paikoin odotettavissa.

Voimakkaimmat tuulet painottuvat lännessä iltapäivään ja iltaan, etelässä tuulisin vaihe osuu iltaan ja perjantain vastaiseen yöhön. Perjantai-aamuun mennessä tuulet hellittävät jo kaakossakin. Torstaina kannattaa seurata Ilmatieteen laitoksen antamia varoituksia. Tilanteessa on muutamia edellä mainittuja epävarmuustekijöitä, jotka voivat saada aikaan ennustettua voimakkaampia tuulia.

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
Pauli   |2010-10-14 18:38:51
Utössä keskituuli on kivunnut 29 m/s lukemiin. Tuulisin vaihe maa-alueilla
alkamassa.
Kari Fälden  - vanhempi asiantuntija   |2010-10-25 19:03:01
Hei
Mahtaisikohan löytyä tuulilukemia Turku rajakari, Turku fagerholm 14.10. klo
16-18. Oltiin merellä ja en löydä mistään dataa. Olisin kiitollinen.

t. Kari

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty ( 14.10.2010 )
 
< Edellinen   Seuraava >