|
Heinäkuun ukkosilla kelpo alku |
|
|
|
|
Kirjoittanut Pauli Jokinen
|
|
05.07.2010 |
|
Heinäkuuta on kulunut vasta vajaa viikko ja maasalamia on paikannettu Suomessa jo yli 11 000. Kuun ensimmäinen päivä maasalamia rekisteröitiin vajaa 9000 kpl, joka on noin kolme kertaa enemmän kuin yhtenäkään muuna kesäpäivänä toistaiseksi tänä vuonna. Puolestaan sunnuntaina 4. heinäkuuta etenkin Kainuussa salamoi paikoin rajusti. Salamatiheys oli toistaiseksi kesän korkein, Sotkamossa 61 maasalamaa/100km2.
Kuluvalla viikolla on odotettavissa lisää ukkosia sillä Suomi kuuluu helteiseen ilmamassaan ja välillä mukaan saadaan annoksia kosteampaa ilmaa. Tänään maanantaina saattaa Keski- ja Pohjois-Lapissa esiintyä hieman voimakkaampia ukkosia. Lähipäivinä salamien välkettä saatetaan nähdä myös etelämpänä. Rajuilmaennusteita tehdään viikon mittaan tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan.
|