Viikonloppu tuo rajuja tuulia ja ukkosia Suomen eteläpuolelle PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka   
10.06.2010

Suomen lounaispuolella muodostuu loppuviikon aikana voimakas matalapaine, joka nostaa etelästä erittäin kosteaa ja ukkosherkkää ilmamassaa Baltian eteläosaan, Valko-Venäjälle ja Venäjän lounaisosiin. Aluksi voimakkaita ukkoskuuroja muodostuu etenkin Saksan, Puolan ja Baltian eteläosan alueella. Lauantaina Pohjois-Atlantilta saapuu terävä yläsola, jonka etupuolella on melko voimakas ylätroposfäärin suihkuvirtaus. Tämä yli 5 kilometrin korkeudella oleva voimakkaiden tuulien alue tunkeutuu lauantaina kunnolla ukkosherkän ilmamassan vyöhykkeelle Venäjän lounaisosassa. Tämän seurauksena odotettavissa on laajalti vaaraa aiheuttavia ukkospilviä. Suuria rakeita ja syöksyvirtauksia esiintynee yleisesti. Kyseessä on kuluvan kesän toistaiseksi vaarallisin ukkostilanne Suomen lähialueilla.

Lauantaina matalapaineen keskus on Suomen länsipuolella. Matalapaineen voimakkaimmat tuulet ovat keskuksen eteläpuolella ja tulevat kurittamaan Skandinavian eteläosaa ja Baltiaa. Tuuli saattaa yltyä merellä jopa myrskyksi, mikä olisi melko harvinaista tähän aikaan vuodesta. Tuulivahinkoja syntynee em. alueella, mutta mahdollisesti myös voimakkaassa idänpuoleisessa virtauksessa Suomen ja Ruotsin pohjoisosissa. 

Ukkostilanteeseen littyen kannattaa seurata Estofexin laatimia katsauksia. Estofexin ennusteisiin >>

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
Merja   |2010-06-13 17:18:56
Sieltä on Ruotsin puolelta 13.-14.6 välisenä yönä tulossa saderintama johon
kuulemma liittyy ukkosia :S :(, joku joka asoihin on perhetynyt ja ymmärtää
niistä reiteistä niin voisiko kertoa miten Keskinen Suomi (Viitasaaren kohdalta)
sijoittuu ko. alueen reitille
anne   |2010-06-13 21:41:19
Katsopa saderintaman liikkeitä www.ilmatieteenlaitos.fi/sää
sieltä sade- ja
pilvialueet.
Ja vaikka mitä vetoa, ei taaskaan ukkosta.
Merja   |2010-06-14 00:01:28
mm. juuri tuota antamaasi linkkiä olen käyttänyt tuohon alueiden liikkeiden
seuraamiseen (flc:n lisäksi). Nuo kun ovat ainoat sivut tällähetkellä joita
suunnilleen ymmärrän
anne   |2010-06-14 19:20:09
No hei, mä seurailen Ursan myrskybongareiden sivuja ja sieltä vertailen eri
salamapaikantimien tietoja, kaikki ei näytä ihan kohdalleen, mutta vertailemalla
saa aika hyvän kuvan todellisesta tilanteesta noin ukkosten suhteen.
Eli ei
muuta kuin seikkailemaan rajuilmasivustoille, kyllä se siitä aukenee.
anne   |2010-06-12 15:09:34
Non ni, siinä se sitten taas oli. Ei niin mitään. Et-Pirkanmaalla vaan vähän
tuulahteli, ei muuta!
A-J   |2010-06-11 19:22:51
Eteläiselle Itämerelle muodostui päivällä melko massiivinen konvektiivinen
järjestelmä, joka rantautui alkuillasta Baltian eteläosaan. Tuon kokoiset
järjestelmät tyhjentävät CAPE-pajatsoa melko tehokkaasti. Kuten nytkin on nähty,
numeeriset mallit eivät yleensä pärjää kovin hyvin konvektiivisten järjestelmien
kanssa.

Yllä olevasta tekstistä suurin osa pitää kuitenkin edelleen paikkaansa:
voimakkaat ukkoset jäävät Suomen rajojen ulkopuolelle (ainoastaan Kymenlaaksossa
ja E-Karjalassa pieni riski). Meille jää "nautittavaksi" runsaita
sateita maan keskiosaan ja voimakkaita tuulia eteläiseen Suomeen.
Merja   |2010-06-11 19:35:41
http://www.flcenter.net/static/ukkostutka_suurikuv a.html

Koitapa tässä sitten
olla yö rauhassa :S

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

 
< Edellinen   Seuraava >