Rajuilmaennuste 17.5.2010 PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Pauli Jokinen   
17.05.2010

Image

YHTEENVETO

Maanantaina ukkosriski painottuu maan etelä- ja keskiosiin. Mallien välillä on suuria eroja suosiollisimman alueen osalta, osa painottaa itäisiä alueita, osa läntisiä. Mahdollisesti päivälläkin esiintyvä alapilvikatto luo epävarmuutta syvän konvektion syntymisen kannalta laajemmalla alueella, mutta toisaalta osa malleista tuo tämän pilvikaton yläpuolella matkaavaa kohokonvektiota iltapäivällä/illalla kaakosta. Vaaraa aiheuttavaa konvektiota ei sinänsä heikkojen tuuliväänteiden vallitessa ole odotettavissa, lähinnä taajamatulvat ovat mahdollisia. 
 

SYNOPTISEN TILANTEEN KUVAUS

Suomen koillispuolella on laaja yläkorkea, jonka etelä/itäpuolitse liikkuu useita heikkoa yläsolia. Yksi tällainen vaikuttaa maan eteläosissa maanantaina ja yksi matkaa Länsi-Skandinaviassa kohti pohjoista. Ylätroposfäärin suihkuvirtaukset pysyttelevät Suomen ulkopuolella.

Alatroposfäärissä lämpimin helleilmamassa on siirtynyt Lapin ylle ja toinen alue majailee Suomen kaakkoispuolella. Näiden välissä maan etelä- ja keskiosissa on myös lämmintä ilmamassaa, johon on sekoittunut osittain idästä kuivempaa mantereista ilmaa viime päivien aikana. Kosteinta ilmaa virtaa päivän aikana kaakosta maan eteläosiin.

 

SYVÄ KONVEKTIO RISKIALUEILLA

 

Maan etelä- ja keskiosien riskialueet

Yöllä ja aamulla saattaa Suomenlahdella ja maan lounaisosissa olla liikkeellä yksittäisiä kohokonvektiosoluja, joissa muutama salama voi esiintyä. Päivää kohti mentäessä tilanteeseen luo epävarmuutta edellispäivistä poiketen mahdollisesti runsaampi alapilvikatto, joka saattaa vallita maan etelä- ja keskiosissa. Näillä näkymin tämä pilvipeite pääsee repeilemään puolenpäivän paikkeilla maan eteläosissa, jossa konvektiokehitys käynnistyy (tai on jo meneillään yön jäljiltä) melko varhaisessa vaiheessa. Idempänä pilvipeite saattaa pysyä päällä pitkin päivää, joka aluksi vähentää ukkosriskiä estämällä pinnasta käynnistyvän konvektion. Mallien välillä on vielä ristiriitoja tämän alapilvikaton osalta, osassa sitä ei esiinny lainkaan. Alueen etelä- ja länsiosissa mahdollisen pinnasta ponnistavan konvektion selkein riski liittyy taajamatulviin, sillä solut liikkuvat hyvin hitaasti. Rakeiden todennäköisyyttä haittaa 3 km tai sen yli nouseva lämpötilan nollaraja sekä todennäköisesti hieman edellispäiviä alhaisemmaksi jäävä ilmakehän epävakaus.

Ehkä päivän mielenkiintoisin tilanne saattaa saapua iltapäivän aikana tai viimeistään illalla kaakosta. Osassa malleista Venäjältä saapuisi iltapäivän aikana alapilvikaton yllä matkaava kohokonvektioalue, joka jatkaa matkaansa päivän kuluessa kohti länttä. Tämän toteutuminen ei ole varmaa, mutta mallien ennakoima alatroposfäärin suihkuvirtauksen voimistuminen päivän aikana maan kaakkoispuolella saattaisi pitää järjestäytyneempää kohokonvektiota yllä pidempään aina Suomeen saakka.

Numeeristen mallien välillä on edelleen siis eroavaisuuksia sen osalta, missä lopulta olosuhteet ovat otollisimmat syvälle kostealle konvektiolle. Osa malleista suosii itäisiä alueita (Euroopan keskuksen malli), osa taas läntisiä alueita (GFS) ja vielä osa jotain tältä väliltä. Tästä syystä melko laaja vähäisen ukkosriskin alue annettiin.

Länsi-Lappi

Sunnuntaina syvän konvektion estänyt tulppa saattaa edelleen esiintyä alueella (etenkin alueen itäosissa), mutta Länsi-Skandinaviassa pohjoiseen matkaava yläsola saattaa heikentää tulppaa tarpeeksi, jotta syvä konvektio pääsee käynnistymään iltapäivän aikana Ruotsin rajan tuntumassa. Epävarmuutta on edelleen rajakerroksen kosteuden osalta. Globaalit mallit (GFS ja EC) antavat hieman eriäviä mielipiteitä pinnan kastepisteistä, joten todellinen konvektion käytettävissä olevan energian määrä on vielä epävarmaa. Mikäli syvää konvektiota pääsee kehittymään, on odotettavissa lähinnä pieniä rakeita sekä pieni taajamatulvien riski hitaasti pohjoiseen liikkuvien kuurojen jonoutuessa.  

 

TUNNUSLUKUJA RISKIALUEILLE
MUCAPE 300...800 J/kg, LI -1...-3 K, Shear1km 5-10 m/s, Shear6km < 15 m/s, MIXR1000m 7...9 g/kg

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty ( 17.05.2010 )
 
< Edellinen   Seuraava >