Toukokuusta keskimääräistä salamoivampi? PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka   
15.05.2010

Toukokuun 13. päivä alkanut ukkospäivien sarja jatkuu lähipäivinä. Sarjan ensimmäisen päivän ukkoset olivat varsin kaakkoispainotteisia ja salamoinnin käynnistyminen kesti varsin pitkään alatroposfäärin lämpimän advektion ja pilvisyyden aluksi "tulpatessa" ukkospilvikehityksen. Lopulta helatorstain salamasaalis ylsi noin 1 700 paikannettuun maasalamaan. Päivän kohokohta oli kauden ensimmäinen mainitsemisen arvoinen konvektiivinen järjestelmä, joka kehittyi myöhään iltapäivällä itäisen Suomenlahden yllä. Järjestelmä voimistui Kymenlaaksoon saavuttuaan kahden puuskarintaman törmäyksen seurauksena ja teki kauden tähänastisen salamatiheysennätyksen Kouvolan lähistöllä (27 maasalamaa/100km2). Tämän jälkeen järjestelmän etureunan kuuronauha irtaantui tasaisen sateen alueesta. Pieni erikoisuus oli tasaisen sateen alueeseen syntynyt mesomittakaavan konvektiivinen pyörre (MCV), joka oli säätutkakuvissa nähtävissä varhaiseen aamuun asti. Salamointiaktiivisuus laski myöhäisillan aikana nopeasti, mutta siellä täällä sisämaassa esiintyi heikohkoja yöukkosia.

Ukkosjakson toisena päivänä 14. toukokuuta salamointi painottui länsirannikolle ja Lapin lounaisosaan. Suomen alueella paikannettiin reilut 2 000 maasalamaa, ja suurimmat salamatiheydet mitattiin Vaasan ja Rovaniemen lähistöllä. Alkuyöstä Pellossa satoi mahdollisesti kauden ensimmäiset suuret rakeet (~ 2 cm). Perjantaina ukkoskuurot olivat heikommin järjestäytyneitä, mutta esiintyivät ilmeisesti rajakerroksen rullapyörteiden alkuun saattamina kaakkois-luoteissuuntaisina ketjuina. Jakson kolmas päivä, 15. toukokuuta oli aktiivinen ukkospäivä Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin lounaisosan alueella. Päivän salamamäärä oli perjantain luokkaa, ja jälleen suurimmat salamatiheydet osuivat Rovaniemen lähistölle. Myös lauantain ukkoskuurot olivat yksittäisiä tai muodostivat lyhytikäisiä pienikokoisia ryppäitä.

Tulevat päivät ovat edelleen otollisia iltapäiväpainotteisille ukkoskuuroille maan etelä- ja keskiosassa. Viikon puolivälin maisemissa on mahdollista, että kaakosta saapuu uusi runsaamman alatroposfäärin kosteuden alue, mikä saattaisi antaa lisää energiaa ukkosille. Toukokuun keskimääräinen maasalamamäärä on noin 8 000, mikä näyttäisi lähipäivien ennusteiden valossa ylittyvän selvästi.

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

 
< Edellinen   Seuraava >