| Myrskyennuste 1.-3.3.2010 |
|
|
|
| Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka | |||||||
| 28.02.2010 | |||||||
|
MYRSKYENNUSTE 1.-3.3.2010
KORKEIN HUOMAUTUSTASO
Huomautustaso 1: tiistaina Lapissa ja länsirannikon tuntumassa
sekä keskiviikkona myös Pohjois-Pohjanmaalla tuuli puuskissa enimmillään 12-16
m/s.
KATSAUS 3 vrk
Läntistä Eurooppaa rajusti piiskanneen matalapaineen jäänteet
liikkuvat alkuviikon aikana Skandinavian eteläosan ja eteläisen Suomen yli
koilliseen. Maanantaina tuulet ovat maan pohjoisosassa heikkoja, mutta etelä-
ja keskiosassa matalapaineen lähestyminen voimistaa etelän ja idän väliset
tuulet kohtalaisiksi. Tiistaina matalapaineen keskus on maan eteläosan yllä,
joten tuulet ovat maan etelä- ja keskiosassa pääosin melko heikkoja. Iltapäivän
ja illan aikana tosin pohjoisenpuoleiset tuulet alkavat voimistua matalapaineen
jälkipuolella maan länsi- ja pohjoisosassa. Lapissa ja Pohjanmaan rannikon
läheisyydessä tuuli on puuskissa ajoittain jopa kovaa. Keskiviikkona tuuli
kääntyy myös maan itäosassa pohjoisen puolelle. Maan pohjoisosassa ja
länsirannikon tuntumassa tuuli voi olla edelleen puuskissa kovaa.
VAARAA AIHEUTTAVAN SÄÄTILANTEEN KUVAUS Kuvaus vain huomautustason 2 ja 3 yhteydessä.
Powered by !JoomlaComment 3.26
3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved." |
|||||||
| Viimeksi päivitetty ( 28.02.2010 ) | |||||||
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


