Säävuosi 2009 monelta osin vaisu PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka   
15.01.2010

Päättynyt vuosi oli myrskyjen ja ukkosten ystäville pettymys. Vuosi ei muutenkaan tarjonnut kovin kummoisia "äärevyyksiä", kun vuoden korkein lämpötila jäi alle +30 asteen eikä toisaalta yli 40 asteen pakkaslukemiakaan mitattu kertaakaan. Vuoden keskilämpötilat olivat hieman tavanomaista korkeampia. Kesäkuun alussa Suomeen koillisesta tupsahtanut "takatalvi" ja heinäkuun hallat olivat ehkä kesävuosipuoliskon eksoottisinta tarjottavaa. Vuosi oli myös keskimääräistä vähäsateisempi ja suurin mitattu vuorokausisademääräkin jäi melko lähelle 50 millimetriä, mikä on melko vaatimaton lukema.

Myrskypäiviä oli Suomen merialueilla vuoden aikana vain 11, mikä on (vuoden 2002 kanssa) vähiten vuodesta 1990 alkaneen tilastoinnin aikana. Kaikki myrskyt jäivät kansainvälistä myrskyrajaa (25 m/s) heikommiksi. Keskimäärin kerran vuodessa Suomen merialueilla toistuva tuulen nopeus on noin 27 m/s, mikä sekin kertoo omaa kieltään myrskyvuoden vaisuudesta. Voimakkain merialueilla mitattu puuska sattui Turun Rajakarin mittariin, 30 m/s. Tämä tapahtui 28. syyskuuta, kun nopealiikkeinen ja tuulinen sadekuuronauha pyyhkäisi lounaisten merialueiden yli.

Maa-alueilla voimakkaimmat tuulet mitattiin tuttuun tapaan Lapin tuntureilla sekä Utsjoen alueella. Tuntureiden kovin keskituulilukema, 33 m/s mitattiin 26. syyskuuta Saanalla. Kovin puuska, 38 m/s puolestaan osui Levitunturin mittauspisteesen 19. huhtikuuta, jolloin pienikokoinen, mutta ärhäkkä matalapaine liikkui Lapin yli kaakkoon. Samana päivänä Rovaniemen lentoasemalla mitattiin pohjoisin Lappi pois lukien maa-alueiden voimakkaimmat tuulet - keskituuli 17 m/s ja puuskat 27 m/s.Tammikuun 7. päivä Utsjoella Kevon sääasemalla mitattiin keskituuleksi peräti 25 m/s ja puuskiksi 32 m/s.

Neljän keskimääräistä hiljaisemman salamakesän putki piteni viiteen, kun kesän salamamääräksi muodostui toiseksi alhaisin lukema (reilut 50 000 maasalamaa) vuodesta 1960 lähtien. Useimmiten kesän aikana on vähintään yksi päivä, jolloin maasalamamäärä ylittää 10 000 Suomen alueella. Kesän 2009 aikana vilkkain päivä oli 16. heinäkuuta, jolloin rekisteröitiin reilut 5 000 maasalamaa. Suurin salamointitiheys (48 maasalamaa/vrk/100km2) havaittiin 10. heinäkuuta Tervolassa. Yleensä joka kesä tiheyksissä nähdään useampia 50 salaman ylityksiä. Vaaraa aiheuttavan konvektion osalta vuosi kulminoitui Pohjois-Savon supersoluun 28. kesäkuuta. Tällöin havaittiin Leppävirralla kesän suurimmat rakeet, jotka olivat halkaisijaltaan peräti 7-8 cm. Samainen supersolu teki myös vuoden pahimmat ukkospilvien aiheuttamat tuulivahingot, kun hehtaareittain metsää kaatui Pohjois-Savossa. Myös trombikausi jäi selvästi keskimääräistä vaisummaksi. Lopulliset trombitilastot valmistuvat myöhemmin tänä vuonna. 

Päivitetyt viime vuoden sää-ääriarvot >>

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
Eerik  - mr     |2010-01-16 19:57:44
Kiitos erinomainen yhteenveto.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty ( 15.01.2010 )
 
< Edellinen   Seuraava >