Myrskyennuste 8.-10.1.2010 PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka   
07.01.2010

Image 

MYRSKYENNUSTE 8.-10.1.2010

 

KORKEIN HUOMAUTUSTASO

Huomautustaso 0: ei merkittävää säätä odotettavissa.

 

KATSAUS 3 vrk

Brittein saarten ja Skandinavian länsiosan yllä oleva korkeapaine alkaa vahvistua itään ja muodostaa viikon loppuun mennessä kauas Venäjälle yltävän vahvan sulkukorkeapaineen. Tämän vuoksi matalapainetoiminta keskittyy Euroopan etelä- ja kaakkoisosiin ja toisaalta Jäämerelle. Perjantaina (torstain lumisateet tuonut) matalapaine täyttyy Laatokan tienoilla ja antaa tilaa vahvistuvalle korkeapaineelle. Pohjoistuuli on heikkenemässä maan etelä- ja keskiosassa. Lapissa tuuli puhaltaa heikosti tai kohtalaisesti lounaan puolelta. Lauantai on heikkotuulinen päivä maan etelä- ja keskiosassa. Tuulisinta on edelleen Lapissa, jossa lounaistuuli on kohtalaista. Sunnuntaina tuulitilanteessa ei tapahdu suuria muutoksia, joskin Lapissa tuulet voimistuvat hieman ja lounaistuulten alue levittäytynee pohjoisesta maan keskiosaan.

 

VAARAA AIHEUTTAVAN SÄÄTILANTEEN KUVAUS

Kuvaus vain huomautustasojen 2 ja 3 yhteydessä.

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty ( 07.01.2010 )
 
< Edellinen   Seuraava >