| Myrskyennuste 30.11.-2.12.2009 |
|
|
|
| Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka | |||||||
| 29.11.2009 | |||||||
|
MYRSKYENNUSTE 30.11.-2.12.2009
KORKEIN HUOMAUTUSTASO
Huomautustaso 1: Maanantai-iltapäivästä tiistaiaamuun Lappia
lukuun ottamatta tuuli puuskissa enimmillään 10-15 m/s. (ks. Lapin pohjoisosan
tuulista katsauksesta)
KATSAUS 3 vrk
Laaja matalapaineen alue yltää Keski-Euroopasta Skandinaviaan.
Yksi alueen osakeskuksista liikkuu maanantain-tiistain aikana Suomen
länsipuolitse ja lopulta Lapin yli pohjoiseen. Keskiviikkona heikko
korkeanselänne alkaa vahvistua Skandinaviaan. Maanantaina etelänpuoleiset
tuulet voimistuvat Lappia lukuun ottamatta. Tuuli on kohtalaista ja paikoin
jopa navakkaa. Iltapäivästä alkaen tuuli voi olla maan länsiosassa, ja illasta (tai
yöstä) alkaen maan itäosassa puuskissa kovaa. Tuulet heikkenevät tiistaina päivällä lännestä
alkaen ja kääntyvät lännen ja pohjoisen välille. Pohjoiseen etenevä osakeskus syvenee
Jäämerellä ja saattaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä voimistaa Lapin
pohjoisosan tuulia puuskissa jopa lähelle 20 m/s. Epävarmuuksien vuoksi
huomautustason nosto ei tätä kirjoittaessa ollut vielä perusteltua. Muualla
maassa keskiviikosta tulee todennäköisesti melko heikkotuulinen.
VAARAA AIHEUTTAVAN SÄÄTILANTEEN KUVAUS Kuvaus vain huomautustasojen 2 ja 3 yhteydessä.
Powered by !JoomlaComment 3.26
3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved." |
|||||||
| Viimeksi päivitetty ( 29.11.2009 ) | |||||||
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


