|
Ilmatieteen laitos Twitterissä |
|
|
|
|
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka
|
|
25.10.2009 |
|
Osa Euroopan ilmatieteen laitoksista on alkanut viestiä ajankohtaisista sääasioista Twitterin kautta. Suomen Ilmatieteen laitos liittyi tähän joukkoon lokakuussa ja julkaisee omia twittejään osoitteessa twitter.com/meteorologit . Osa Euroopan ilmatieteen laitosten Twitter-tileistä uinuu ilman aktiivista viestiliikennettä. Suomessa twittejä laatii puolisen tusinaa meteorologia, joten vastaavaa uinahtamisen vaaraa ei ole. Twitteriä käytetään kuitenkin aluksi kokeiluluontoisesti ja mikäli tilille kertyy riittävästi seuraajia, Twitteristä saattaa muodostua pysyvämpikin tiedotuskanava. IL:n Twitter-viestit välittävät tietoa etenkin tulevasta säästä Suomessa ja osin myös ulkomailla. Vallitsevasta ja menneestä säästä tarjoillaan mielenkiintoisia tilastotietoja. Viestien sisältö pyritään laatimaan siten, ettei vastaavia tietoja välttämättä ole saatavissa yleisimpien säätietoa välittävien lähteiden kautta. Mikäli viestit vaikuttavat mielenkiintoisilta ja haluat saada ne viiveettä käyttöösi, ryhdy Twitterissä tilin seuraajaksi.
|