| Myrskyennuste 2.-4.10.2009 |
|
|
|
| Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka | |||||||
| 01.10.2009 | |||||||
|
MYRSKYENNUSTE 2.-4.10.2009
KORKEIN HUOMAUTUSTASO
Huomautustaso 1: maan etelä- ja keskiosassa sunnuntaina tuuli puuskissa
15-20 m/s (tuulisinta lännessä, missä myös vahingot mahdollisia).
KATSAUS 3 vrk
Suomi kuuluu loppuviikonkin ajan laajaan matalapaineen alueeseen.
Yksi alueen osakeskuksista liikkuu Venäjän länsiosassa kohti itää. Toinen,
rajusti syvenevä matalapaineen keskus liikkuu myrskytuulineen Islannin
tienoilta sunnuntaiksi Suomeen. Perjantaina tuulet ovat melko heikkoja koko
maassa. Lauantaina tuulet kääntyvät etelän puolelle ja voimistuvat illalla maan
länsiosassa. Voimakkaimmillaan etelän ja kaakon välinen tuuli on varhain
lauantaina maan etelä- ja länsiosassa ja tuolloin tuuli on puuskissa kovaa. Samanaikaisesti
merialueilla esiintyy myrskyä. Vähäisten tuulivahinkojen syntyminen on
todennäköistä etenkin maan länsiosassa ja etelärannikon tuntumassa. Päivemmällä
tuuli heikkenee maan länsiosassa matalapaineen keskuksen lähestyessä, mutta
samanaikaisesti maan itäosassa tuuli on puuskissa kovaa. Itään edetessään
tuulet kuitenkin heikkenevät hieman. Seuraava päivitys perjantai- tai
viimeistään lauantai-iltana.
VAARAA AIHEUTTAVAN SÄÄTILANTEEN KUVAUS Kuvaus vain huomautustasojen 2 ja 3 yhteydessä.
Powered by !JoomlaComment 3.26
3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved." |
|||||||
| Viimeksi päivitetty ( 01.10.2009 ) | |||||||
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


