Rajuilmaennuste 16.7.2009 PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka   
16.07.2009

ImageSYNOPTISEN TILANTEEN KUVAUS:

Ylämatalan alue yltää Jäämereltä Skandinavian länsiosan ja Brittein saarten yli lounaaseen. Lyhyt yläsola etenee torstain aikana Norjasta Suomeen. Samalla se aiheuttaa ylä- ja keskitroposfäärin kylmää advektiota iltapäivällä ja illalla maan länsiosassa. Solaan liittyy heikohko lounainen ylätroposfäärin suihkuvirtaus, joka on iltapäivällä Baltian pohjoisosan ja eteläisen Suomen yllä.

 

Alempana troposfäärissä heikko pintamatala liikkuu Keski-Norjasta hitaasti kohti Lappia. Lapin yllä on terävähkö ilmamassaraja siten, että Lapin pohjoispuolisko kuuluu polaari-ilmamassaan. Rajavyöhykkeellä Lapin eteläosassa on melko teräväpiirteinen tuulikonvergenssinauha, jonka eteläpuolella sijaitsee ukkosherkkä ilmamassa. Alatroposfäärin kosteussisältö onkin aluksi suurin Oulun läänin pohjoisosassa. Myöhemmin päivällä kosteutta advektoituu Ruotsin puolelta maan länsiosaan. Keskitroposfäärin lämpötilavähetteet ovat syvälle konvektiolle suotuisimmat Oulun läänissä sekä myöhemmin osassa läntistä Suomea.

 

SYVÄ KONVEKTIO RISKIALUEILLA:

Torstain syvä kostea konvektio jakautuu Suomessa kahteen päävyöhykkeeseen: Oulun lääniin ja maan länsiosaan.

 

Riskialueen pohjoisosa

Alueellinen ukkosriski on suurimmillaan iltapäivällä 40-60%. Kehitys käynnistynee keskiviikon tapaan keskipäivän vaiheilla tai jo hieman ennen sitä tuulikonvergenssin potkaisemana ja rajakerroksen lämmetessä. Konvektiosolujen ryhmittymisen sanelee alkuvaiheessa tuulikonvergenssinauha, mutta kylmän ilman patjojen kehittyessä ukkoskuurojen painopiste siirtynee hieman etelämmäksi. Ohjaavat virtaukset kuljettavat yksittäisiä soluja itäkoilliseen, jolloin taajamatulvien riskiä nostava solujen jonoutuminen on mahdollista. Myös rakeet parin sentin kokoon asti ovat mahdollisia. Alatroposfäärin kosteusjakauman vuoksi konvektiosolujen pelikenttä on varsin ahdas, minkä vuoksi ”CAPE-pajatso” saattaa tyhjentyä jo iltapäivän aikana. Tämän jälkeen yläsolan tuoma instabiloituminen ja rajakerroksen toipuminen voivat käynnistää uuden sade- ja ukkoskuurojen ryöpyn.

 

Riskialueen eteläosa

Yläsolan tuoma kylmä advektio ja lounaisvirtauksen tuoma alatroposfäärin kosteus kohottavat ukkosriskin iltapäivällä ja illalla 20-40%:iin, Pohjanmaan suunnalla hieman korkeammaksikin. Alatroposfäärin kosteus lisääntyy ensin Pohjanmaalla, joten kehitys saattaa käynnistyä siellä keskipäivän ja iltapäivän tunteina. Konvektiosolut ryhmittyvät ryppäiksi, jotka saattavat kylmän ilman patjojen synnyttyä liikkuu koilliseen jopa 20 m/s. Kaakko-luodesuuntaisten nauhamaisten muodostelmien syntyminen on mahdollista ja tällöin ukkospuuskariski on lievästi kohonnut. Myöhemmin iltapäivällä ja illalla Pohjanmaan ukkoskuurot saattavat sulautua Oulun läänin aktiivisuuden kanssa. Iltaa kohti kosteus lisääntyy myös riskialueen eteläosassa kasvattaen ukkos- ja ukkospuuskariskiä. Tähän liittyy kuitenkin merkittäviä epävarmuuksia, jotka on kuvattu alla.

 

Epävarmuudet

Keskiviikon havaintojen valossa on hieman kyseenalaista, onko torstaina alatroposfäärissä läsnä mallien ennustamaa kosteusmäärää. Varmimmalla pohjalla lienee Oulun läänin tilanne, joka tulee olemaan jossain määrin keskiviikon toisinto. Pohjanmaalla ja siitä etelään ennustetuissa kosteusmäärissä on kuitenkin melko suuria eroja. Keskitroposfääri tulee kylmenemään ja alatroposfääri kostumaan, mutta kosteuden todellinen määrä sanelee onko potentiaalienergiaa saatavilla ennustehaarukan ylä- vai alarajan verran. Ero näiden kahden ääripään välillä on merkittävä. Tässä valittu linja on melko konservatiivinen ja perustuu hieman kuivempaan ratkaisumalliin. On myös mahdollista, että Pohjanmaan suunnalla kehityksen käynnistyminen venyy hyvin pitkälle iltapäivään tai jopa iltaan. Lännestä voi myös saapua yläsolaan liittyvää pilvisyyttä, joka voi hidastaa rajakerroksen lämpenemistä.

 

TUNNUSLUKUJA RISKIALUEILLE:
MLCAPE 500...1000 J/kg, LI -1...-3 K, Shear6km 10-15 m/s, MIXR500m 7...10 g/kg

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

 
< Edellinen   Seuraava >