Ukkoskausi käynnistyy vähitellen PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka   
11.05.2009

Ukkoskausi on vähitellen pääsemässä vauhtiin. Kauden alkupuoli sujuu usein viileiden ja lumirakeita satavien polaari-ilmamassan sade- ja ukkoskuurojen parissa. Sunnuntaina 10.5.2009 Suomessa paikannettiin noin 100 maasalamaa, mikä on tyypillinen määrä alkukauden ukkospäiville.

Myrskyvaroitus.comin ensimmäinen ukkoskauden ennuste julkaistiin maanantaille 11.5.2009. Ennusteen rakenne noudattelee aiemmilta kesiltä tuttua kaavaa, mutta karttagrafiikka on hieman uudistunut. Aiempien kolmen ukkosriskitason lisäksi nyt on käytettävissä kolme eri vaaratasoa vaaraa aiheuttavalle konvektiolle. Kauden päästessä kunnolla vauhtiin ennusteita pyritään laatimaan ainakin merkittävimmille ukkospäiville. Päivitystahti on silti talvea hitaampi, koska ukkosennusteiden laatiminen vie selvästi enemmän aikaa kuin talvikauden ennusteiden laatiminen. Kauden ensimmäinen ennuste >>

Maanantain aikana maan eteläosassa paikannettiin ilmamassan viileys huomioiden varsin runsaasti salamoita. Maa-salamoita havaittiin reilut 300 kappaletta. Ensimmäiset salamat iskivät jo klo 10.30 ja vilkkaimmillaan ukkonen oli iltapäiväkahden ja -kolmen välillä. Salamointi vaimeni nopeasti iltaseitsemään mennessä. Ukkoskuurojen yhteydessä tuli melko yleisesti rakeita. Osa raehavainnoista on nähtävissä Ursan myrskybongausjaoston sivuilla >>

Image

Voimakas ja tuulinen raekuuro Helsingin yllä 11.5.2009 klo 14:14. Kuva: Panu Lahtinen

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty ( 12.05.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >