Rajuilmaennuste 11.5.2009 PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ari-Juhani Punkka   
11.05.2009
Image

SYNOPTISEN TILANTEEN KUVAUS:
Fennoskandia kuuluu ylämatalan vaikutuspiiriin ja terävähkö yläsola liikkuu maanantain kuluessa Suomen yli itään. Yläsolan etupuolella on lounainen ylätroposfäärin suihkuvirtaus, joka väistyy hitaasti kaakkoon. Samalla keski- ja ylätroposfäärissä esiintyy kylmää advektiota etenkin maan etelä- ja keskiosassa.

Alempana troposfäärissä viileähköä polaari-ilmamassaa leviää luoteesta Suomeen. Lisäksi terävä lounais-koillissuuntainen pintasola saapuu iltapäiväksi maan etelä- ja keskiosan ylle. Pintasolan etupuolella alatroposfääriin on virrannut (ilmamassan viileys huomioiden) melko kosteaa ilmaa.

SYVÄ KONVEKTIO RISKIALUEILLA:
Maanantaista muotoutuu ukkoskauden alkupuolelle tyypillinen iltapäiväpainotteinen polaari-ilmamassan sade- ja ukkoskuuropäivä. Alueellinen ukkosriski on suurimmillaan maan eteläosassa ja Lapissa iltapäivällä noin 20%.

Sunnuntaihin verrattuna eteläisellä riskialueella ylemmän troposfäärin kylmä advektio sekä rajakerroksen kosteuden lisääntyminen kasvattavat ukkosriskiä. Kuten polaari-ilmamassassa yleensä, myös nyt konvektiivinen esto on vähäinen ja konvektiosolujen kehitys pääsee käynnistymään jo ennen keskipäivää. Kehityksen käynnistymisessä avittaa pintasolan tuulikonvergenssi. Iltapäivällä lyhytikäisiä sade- ja ukkoskuuroja kehittyy riskialueelle melko tiuhaan, mutta illan kuluessa aktiivisuus laskee nopeasti auringon laskiessa. Yläsolan alueen virtaukset ovat heikkoja ja niinpä konvektiosolut eivät juuri järjestäydy. Pintasola ja iltapäivällä rannikon läheisyydessä mahdollisesti myös merituuli saattavat kuitenkin kasata soluista löyhiä nauhamaisia rakennelmia.

Vaaraa aiheuttavan konvektion riski jää hyvin pieneksi. Suurin uhka lienee solujen hitaan liikkeen vuoksi tulviminen taajamissa. Lumirakeita satanee monin paikoin ja siellä täällä maa voi muuttua niistä valkoiseksi.

Su-illan malliajot olivat maanantain kuuroherkkien alueiden sijainnista lähes yksimielisiä. Rajakerroksen kosteudessa oli kuitenkin tuttuun tapaan melko suuria eroja. Riskialueiden välissä kosteutta on liian vähän ukkoskuuroille. Itä-Suomessa kosteus riittää sadekuuroihin, mutta ukkosriski jää varsin pieneksi. Vain kartan osoittamilla alueilla kosteutta näyttäisi olevan riittävästi, jotta konvektiosolujen sekaolomuotokerrokseen muodostuisi riittävän voimakas nousuvirtaus.


TUNNUSLUKUJA RISKIALUEILLE:
MLCAPE 200-500 J/kg, LI 0...-3 K, Shear1km < 10 m/s, Shear6km < 15 m/s, SRH1km < 100 m2/s2, MIXR500m 3...5 g/kg

 

Comments
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Kotisivu:
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
Mickel Maijala   |2009-05-11 17:07:59
Tänään tuli ukkosta Nurmijärven Nopossa, joka jatkoi matkaansa Rantakulmalle.
Ensimmäinen rintama 14:20 (3 salamaa) ja toinen (3 salamaa) 16:00. Sain
materiaalia nauhalle. Yllättävän viileä sää; +9c.

Edellisinä päivinä ollut
viileää, n.+14c ja eilen +16c, ja sateista 2 päivää. Viime yönä (10.05. -09 su)
satoi hieman. Sää oli aamulla aurinkoista, ja pilvisyys lisääntyi n. klo 13
aikoihin.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty ( 11.05.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >