Kaikkien talvien äiti?
Lunta, jäätä ja talvea on tulvinut lähes kirjaimellisesti sisään ikkunoista ja ovista joulukuusta lähtien. Ensin hehkutettiin postikorttimaisia joulumaisemia taannoisten tummahkojen joulujen jälkeen, mutta helmikuuhun tullessa hehku siirtyi kaikessa hiljaisuudessa talvimaisemasta takanpesään ja glögipannuun. Autoilijat ovat saaneet vuosikausiin ”parhaan” talviajamisen kurssin, ja VR on perehtynyt syvällisesti jään ja lumen termodynamiikkaan. Ovatko 2000-luvun lauhat talvet sekoittaneet ihmisten käsityksen ”normaalista” suomalaisesta talvesta, vai onko tässä talvessa todella jotain poikkeuksellista?
Katsotaanpa aluksi lämpötiloja. Sää on todellakin ollut keskimääräistä kylmempää joulu-helmikuun aikana. Kovasta media-älämölöstä huolimatta vastaavia talvia on meillä esiintynyt viimeisten 50 vuoden aikana 5-10 vuoden välein. Alimmillaankin lämpötila on käynyt nipin napin -40 asteen kylmemmällä puolella. Etelärannikon tuntumassa kylmimmät lukemat ovat olleet -25 ja -30 asteen välimaastossa. Parina edellistalvena valtakunnan kylmimmät lukemat ovat olleet lähes samaa tasoa eli noin -40C.
Lunta ja sadettahan tänä talvena on riittänyt, epäilee varmasti moni. Tilastot ovat tässäkin asiassa lahjomattomia – talvi on ollut keskimääräistä vähäsateisempi lähes koko maassa. Entä sitten lumen syvyys? Tätä kirjoittaessa hanget olivat tavanomaiset tai tavanomaista ohuemmat suurimmassa osassa maata. Keskimääräistä paksummin lunta oli vain Salpausselän eteläpuolella sekä länsirannikon tuntumassa. Lumen ”nurinkurinen” maantieteellinen jakautuminen on kuitenkin melko harvinaista.
Viime viikkoina kattoja on alkanut romahdella eri puolilla maata, ja yhä useampi omakotiasuja on kiivennyt katolle lumikola kourassa. Ehkäpä lumikuormat ovat nyt poikkeuksellisen suuria? Fakta kuitenkin on, että lumikuormat ovat pääsääntöisesti vielä hyvän matkan päässä (nykyisistä) kattorakenteiden mitoitusarvoista. Toisin sanoen, lumen vesiarvo on vähäinen verrattuna lumen syvyyteen. Paikoitellen lumikuormat ovat muodostuneet kuitenkin katoille epätasaisesti, joten kiinteistöjen omistajien on syytä tarkistaa, miten lumi on katolle kertynyt.
Talven mittaan tuuli on ollut hyytävää useana päivänä. Ehkäpä tuuli selittäisikin talven harvinaislaatuisen luonteen. Tosiasia kuitenkin on, että kylmät talvet ovat yleensä heikkotuulisia, ja niin on ollut tämäkin talvi. Voimakastuulisia päiviä on ollut keskimääräistä vähemmän, vaikka esimerkiksi merialueilla muutamia myrskypäiviä on ollutkin.
Entäpä jäätilanne merillä? Jäällisen alueen laajuus on vain hieman keskimääräistä suurempi, eikä jäiden paksuuskaan ole kovin kummoinen. Tämän selvittelyn lopputulema voisi olla tyypillisen lattea meteorologin lausahdus: ”Talvisää on ollut Suomessa lähellä tavanomaista ja mahtuu normaalin vaihtelun sisään.”
Vaikuttaa siis selvästi siltä, että harvinaisuuksia on turha hakea yksittäisten parametrien ääriarvoista. Vastauksia alkaa kuitenkin putoilla, kun tarkastellaan lähemmin lämpötilaa, sadetta, tuulta sekä näiden kolmen yhdistelmää. Ensinnäkin, lämpötila on pysynyt yhtäjaksoisesti pakkasen puolella joulukuusta lähtien. Toiseksi, tänä aikana on satanut melko runsaasti ja useaan otteeseen kevyttä pakkaslunta. Kolmanneksi, tuuli on pakkasjakson aikana useana päivänä ollut vähintään kohtalaista, jolloin kevyt pakkaslumi on liikkunut.
Pakkasjakso on tätä kirjoittaessa saavuttanut mitan, jolla pääsee viimeisen 50 vuoden tilastossa kolmen ”parhaan” joukkoon maan etelä- ja keskiosassa. Torstaina 25.2.2010 syntyi Lappeenrannassa pakkasjakson pituusennätys (84 vuorokautta). Lämpötilan pysyminen pakkasella on tarkoittanut, että nietoksiin ei ole muodostunut lunta sitovia ”korppukerroksia” tai kovaa pintaa. Tuuli on siirrellyt kevyttä lunta päiväkausia ja aina välillä uutta höttöä on leijaillut taivaalta kinostuakseen yhä paksummiksi kerroksiksi teiden penkoille, katoille ja rautateille. Tämä lisäksi itäiset ilmavirtaukset ovat pakanneet Suomenlahden jäitä Suomen puolelle, jolloin jääkenttään on syntynyt erityisen voimakasta ja laivaliikennettä hidastavaa puristusta.
En malta olla kommentoimatta tapaus VR:ää. VR on saanut viime viikkoina aimo laidallisen pakkaslunta tupaan raideliikenteen takkuilun vuoksi. Kritiikki lienee ollut osaksi aiheellista. Aivan viime päivinä arvostelu on kuitenkin äitynyt mielestäni olosuhteisiin nähden kohtuuttomaksi. Todennäköisyys sille, että talven aikana esiintyy 2-3 kuukauden pituinen pakkasjakso, jonka aikana sataa vähintään viikon-parin välein 5-10 cm pakkaslunta, on hyvin pieni. Jos pelkän pakkasjakson toistuvuus on 1-2 kertaa puolessa vuosisadassa, nyt toteutuneen pakkasjakson ja lumisadetilanteiden lukumäärän yhdistelmän todennäköisyys on varmasti vielä selvästi pienempi. Kuvitellaan, että se olisi vaikkapa 1-2 kertaa sadassa vuodessa. Voiko joku oikeasti väittää naama ”näkkärillä”, että raiteiden kunnossapito pitäisi mitoittaa tämän mukaan? Kuinka moni olisi esimerkiksi valmis maksamaan valtavasta varakaluston ja –henkilöstön määrästä lipun hinnassa tai veroina? Mielestäni VR on hyvä esimerkiksi toimijasta, jonka täytyisi valita toimintaansa sopiva asema cost-loss –jakaumasta. Eli tehdyillä päätöksillä otettaisiin tietoinen ja järkevä riskitaso. Tällöin rämpiminen riittävän pahoissa ja harvinaisissa tilanteissa olisi odotettavaa. Jos liikenne kuitenkin takkuilee jokaisen pienenkin pakkaslumisateen tai kireän pakkasen yhteydessä, se kertoo ehkä siitä, että valittu riskitaso ei ole järkevä (tai kalusto ei ole ilmastoomme sopivaa).
Yhdistäisin raideliikenteen ongelmat ja niistä valittamisen, tilanteeseen Englannissa alkutalvesta. Saarivaltioon tuli ennätyksellisiä lumimääriä ja sitten ihmeteltiin, miksi yhteiskunta ei meinaa sulaa syväjäästä millään. Olisiko siis ollut oikea ratkaisu hankkia Lontooseen pohjoismainen aurauskalusto ja kuljettajat vain siksi, että moinen myräkkä sattuu keskimäärin kerran sadassa vuodessa?
Eteläisen Suomen puuterilumelle saataneen ”kansi” tulevan viikonlopun aikana, kun lämpötila nousee lämpöasteiden puolelle. Tähän loppuvat todennäköisesti myös raideliikenteen pahimmat piinapäivät. Talvisia viikkoja sateineen lienee silti vielä tulossa, mikä saattaa johtaa lumikuormatilanteen vaikeutumiseen. Jos kevään tulo viivästyy, vesisateiden vauhdittaman lumipeitteen äkillisen sulamisen riski kasvaa, mikä voisi johtaa melko pahoihin kevättulviin. Tuli lumikuormaa lisää tai ei, pitänee routa kevättä kärkkyviä krookuksia vielä pitkään jäisessä niskalenkissään.
(Osa tämän blogimerkinnän tiedoista on peräisin Ilmatieteen laitoksen Ilmastokeskuksen ja Jääpalvelun työntekijöiden kanssa käymistäni keskusteluista. Kaikki mielipiteet ovat kuitenkin allekirjoittaneen henkilökohtaisia.)