Heinä-elokuun rajuilmat koettelivat pelastustoimen lisäksi myös Ilmatieteen laitoksen toimintakykyä. Sää- ja turvallisuuskeskuksessa, jossa itse työskentelen, tehtiin erikoispitkiä päivystysvuoroja ja laadittiin massoittain varoituksia. Muun muassa Radio Suomessa luettavia (muita) viranomaistiedotteita annettiin säätilanteisiin liittyen enemmän kuin aiempina vuosina kaikissa säätilanteissa yhteensä. Lisäksi www.fmi.fi -etusivulla vilisi päivästä toiseen oransseja “nostolaatikoita” kertomassa vaaraa aiheuttavasta säästä.

Kun rajuilmat niittivät metsää, riipivät kattopeltejä ja saivat lopulta aikaan myös henkilövahinkoja, alkoi luonnollisesti syyllisten etsintä. Kohtuuttoman pitkiksi venyneiden sähkökatkojen vuoksi syyniin joutui pelastus- ja sähkölaitosten toimintakyky ääritilanteissa. Tässä rytäkässä Ilmatieteen laitos selvisi melko vähin kolhuin ja sai kiitosta varoituspalveluistaan pelastusylijohtaja Partaselta. Pelastus- ja sähkölaitoksia sen sijaan syytettiin alimitoitetusta reagoinnista ja hitaasta tuhojen raivauksesta. Mielestäni kritisointi oli turhan kovaa ottaen huomioon tilanteen poikkeuksellisuuden. Esimerkiksi aiempia Asta-rajuilman kaltaisia yöllisiä syöksyvirtausparvia ei tunneta Suomen säähistoriasta. Päiväaikaankin sattuvien tapausten frekvenssiksi on arvioitu kerran vuosikymmenessä. Lisäksi se, että syöksyvirtauksia esiintyy laajalti neljänä päivänä reilun viikon aikana, on erittäin harvinaista. Jotta tämäntapaisten “avohakkuu-ukkosten” jäljet pystyttäisiin siivoamaan nopeasti, pelastus- ja sähkölaitosten olisi todennäköisesti moninkertaistettava henkilöstönsä määrä. Epäilen, että tästä maasta ei löytyisi kovin montaa vapaaehtoista veron- ja sähkölaskun maksajaa, joka lähtisi rahoittamaan tämän tason varautumista. Aivan vastaava oli tilanne viime talven junaliikenteen vaikeuksien kanssa: raiteita huoltavan henkilöstön määrää ei ole mitään järkeä mitoittaa kerran 50 vuodessa esiintyvän äärisään mukaan.

Rajuilmaepisodin osa kolme eli Lahjan päivän rajuilma pyyhkäisi Pirkanmaan ja Tampereen yli. Voimakkaita syöksyvirtauksia aiheuttanut ukkospilvijärjestelmä matkasi päivän aikana pahemmin heikkenemättä maan lounaisosasta Kainuuseen ja siitä edelleen Venäjälle. Maan lounaisosassa rajuilma oli vielä kohtalaisen säyseä, mutta alkoi voimistua Pirkanmaalla. Tämän lopputuloksena Pirkanmaan pelastustoimi sai tukuittain säähän liittyviä tehtäviä. Ilmatieteen laitos antoi rajuilmaa koskevan ensimmäisen viranomaistiedotteen klo 17. Se koski Pirkanmaan pohjoisosaa ja Etelä-Pohjanmaata. Tamperelaisten kannalta tiedote tuli myöhään (tosin tiedote ei edes koskenut Tampereen aluetta). Aamulehti otti kuitenkin Ilmatieteen laitoksen toiminnan suurennuslasin alle ja uutisoi seuraavasti: “Tampereen yli kulki voimakas ukkosmyrsky noin kello 16.30 aikaan lauantaina, mutta Ilmatieteen laitos antoi voimakkaista ukkospuuskista varoittavan viranomaistiedotteen vasta kello 17.15. Tiedote annettiin Pirkanmaan pohjoisosiin ja Etelä-Pohjanmaan maakuntaan.” Jutussa haastatellaan Ilmatieteen laitoksen viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikuraa ja kysytään, miksi tiedotetta ei annettu aiemmin.

Katsotaanpa, mitä todellisuudessa tapahtui ja kuinka kansaa varoitettiin. Sää- ja turvallisuuskeskus antoi Lahjan päivänä klo 12 alimman tason varoituksen ukkospuuskista maan länsiosaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Tässä vaiheessa Lahja-rajuilma oli vielä merellä eikä sen puuskista oltu saatu ensimmäistäkään havaintoa. Noin klo 14 Lahja rantautui Kemiön tienoilla, jossa havaintoverkon tuulimittarit värähtivät ensimmäisen kerran näyttäen noin 15 m/s puuskia. Tämän jälkeen Forssaa lähestyessään Lahja alkoi saada hienoisia kaarikaiun piirteitä. Osuma Tampereelle tuli klo 16.30 ja heti perään Tampereen Siilinkarin asemalle humahti noin 25 m/s puuska. Tähän mennessä Lahjan reitillä pelastustoimella oli ollut melko rauhallista. Kun voimakkaista ukkospuuskista tuli näyttöä sekä havaintojen että pelastustoimen tehtävien muodossa, Ilmatieteen laitoksella tehtiin päätös viranomaistiedotteen antamisesta. Klo 17 päivitettiin viranomaistiedotteen lisäksi myös viralliset varoitukset, ja Lahjan ennustetulla reitillä ukkospuuskavaroitus nostettiin toiselle vaaratasolle. Loppupäivän aikana laadittiin vielä kaksi viranomaistiedotetta pohjoisemmille alueille Lahjan edetessä kohti pohjoiskoillista.

Entäpä Aamulehden esittämät kysymykset. Olen pitkälti samoilla linjoilla Heikuran kanssa:

Miksi tiedote Pirkanmaalle annettiin vasta myrskyn jälkeen?
Viranomaistiedotteet ovat Ilmatieteen laitoksen voimallisin keino viestiä vaaraa aiheuttavasta säästä. Sen vuoksi niitä ei voi antaa turhaan ja laatimiseen vaaditaan havaintoihin pohjautuvaa näyttöä vaaraa aiheuttavasta säästä. Tällä kertaa näyttö ei ollut tarpeeksi vahvaa ennen Lahjan saapumista Tampereelle.

Tiedotteen mukaan viranomaistiedote voidaan antaa, kun voimakkaan sääilmiön ennustetaan alkavan seuraavan kolmen tunnin aikana suurella todennäköisyydellä tai on jo tietoa tuhoista. Se olisi siis voitu antaa aiemminkin?
Jos otetaan huomioon havaintoihin pohjautuva näyttö Lahjan reitiltä ennen Tamperetta, tehty ratkaisu oli oikea. Tiedote olisi toki voitu antaa vaikkapa aamupäivällä, mutta epäonnistuneen tiedottamisen riski olisi ollut ilmeinen.

Ovatko viranomaistiedotteen kriteerit kohdallaan, kun se tuli vasta myrskyn jälkeen?
Tiedote ei koskenut Tampereen aluetta, vaan se annettiin Lahja-rajuilman pohjoispuolelle, jonne se ehti siis ajallaan. Kriteerit ovat kohdallaan, koska tiedotteiden uskottavuuden säilyttämiseksi niitä ei voida antaa turhaan.

Salaman kuvia ei ollut esimerkiksi Tampereen ennusteessa netissä päivälläkään. Eiväthän ihmiset mene katsomaan erikseen varoituskarttaa.
Paikkakuntakohtaiset sääennusteet eivät (yleensä) sisällä varoitustietoja. Ilmatieteen laitos päivittää säävaroituksiaan 24/7/365, ja varoitukset ovat jatkuvasti saatavilla mm. Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. Jos tulevaksi päiväksi on suunnitteilla sääherkkää toimintaa, on syytä tarkistaa voimassa olevat varoitukset ja nähdä yhden lisäklikkauksen vaiva. Säävaroitusten koonti yhdelle erilliselle sivulle antaa hyvän mielikuvan säätilanteen vaarallisuudesta ja on siksi perusteltua.

Kun ukkonen tuulineen pelmahtaa paikalle niin sanotusti puskista ja aiheuttaa vielä vahinkojakin, on toki perusteltua kysyä, miksi se tuli puskista ja varoitettiinko siitä asianmukaisesti. Kuten yllä olevasta ilmenee, viranomaistiedotteilla ei kuitenkaan voi leikkiä ja pelata varman päälle.

Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen kävijäseurannassa on tullut ilmi, että reilut 90% liikenteestä kohdistuu paikallissääsivuille. Varoitussivun kävijämäärä on häviävän pieni tähän verrattuna. Osaksi tästä syystä tulevan verkkosivu-uudistuksen yhteydessä varoitukset nostetaan paremmin näkyviin paikallissääsivuille. Kaikesta päätellen suuri yleisö seuraa siis 24/7-säävaroituksia varsin niukalti. Huolimatta viime vuosien myrskyistä ja rajulmoista, Suomessa eletään sään kannalta huolettomasti. Toki maamme on säänkin suhteen jonkinasteinen lintukoto, mutta yhteiskunnan jatkuvan sääherkkyyden kasvun vuoksi suuren yleisönkin olisi hyvä opetella uusia tapoja kuluttaa sääpalveluja. Tässä muutoksessa tärkeässä roolissa on Ilmatieteen laitos, jonka täytyisi tuoda varoituspalvelujaan saataville yhä helpommin ja näkyvämmin.

Se, että varoitukset hohkaavat punaista verkossa, radiossa ja televisiossa, ei välttämättä riitä. Varsinkin kesäaikaan suuri osa ihmisistä ei seuraa tiedotusvälineitä kovinkaan tarkasti. Jos tieto uhkaavasta säätilanteesta halutaan oikeasti saada mahdollisimman monelle ihmiselle, lähes ainoaksi tavaksi jäävät massatekstiviestit. Tämä on helppo ymmärtää esimerkiksi yöllisen Asta-rajuilman tapauksessa. Henkilökohtaisesti toivon kovasti massatekstiviestijärjestelmän käyttöönottoa. Alustavien tietojen mukaan järjestelmä voisi olla parhaassa tapauksessa käytössä jo 2011. Tällöin tiedottamisesta tulee huomattavasti nykyistä henkilökohtaisempaa eikä massatekstiviesteillä ole varaa leikkiä sitäkään vähää mitä nykyisillä tiedotteilla. Tämä taas tietää lisää painetta, puristusta ja adrenaliinia sääpäivystyksiin. Enpä silti valita - itse kuulun niihin “masokistimeteorologeihin”, jotka jaksavat tasapaksun ja harmaan stratuksen läpi juuri äärisäistä seuraavan paineen ja adrenaliinipiikin avulla.

30.7.-1.8. Syöksyvirtauksia ja rakeita pohjoisesta etelään
Heinäkuun lopussa Suomen länsipuolella sinnitellyt hellekorkea päätti antaa armopalan maamme myrskybongareille. Korkeapaine pullisti selänteen Suomeen ja työnsi kolmen peräkkäisen päivän aikana helleilmamassan pulssin maamme yli pohjoisesta etelään. Tätä hellesektoria painoi etelään Jäämerelle lurahtunut matalapaine, ja matkallaan sektori keräsi rajakerrokseen mukavasti kosteutta umpimärästä maastosta. Sektorin takarajalla oli julma kylmä rintama, jonka takana lämpötilat jäivät 10 ja 15 asteen välille. Takarajan tuntumassa myös tuuliprofiilit olivat otolliset vaaraa aiheuttavalle konvektiolle, joka ryöpsähti laajahkosti esiin heinäkuun viimeinen päivä Kainuun alueella. Tällöin ajoittain nauhamaista rakennetta ottanut konvektiivinen järjestelmä ryntäsi Kainuuseen kaataen puuta ja nakellen suuria rakeita. Maaningan sääaseman mittariin tuuli hönkäisi kunnioitettavat 19 m/s ja Kuhmossakin reilut 15 m/s. Suomen alueelle räpsähti vuorokauden aikana reilut 4000 maasalamaa.

Seuraavana päivänä tilanne mehustui entisestään, kun pohjoisesta lähestynyt yläsola terävöityi ja hellekorkeapaineen lämpötilaprofiilit ja hellesektorin kosteus paiskasivat kättä Ruotsista eteläisen tulvahtaneen ylimääräisen alatroposfäärin kosteusannoksen kanssa. Lopputulos oli Suomen oloissa harvinainen �kilojoulekeli� lähes 20 asteen kastepisteineen ja riski erittäin voimakkaille konvektiosoluille ja suurille rakeille. Jokioisten luotausten mukaan alatroposfäärin kosteus oli vahvasti läsnä jo yöllä. Aamu aukesi paikoitellen alapilvisen harmaana ja aamupäivän ylimääräinen luotaus paljasti noin 500 metrin korkeudella olevan tulppainversion. Lopulta alkuiltapäivällä inversio petti ja ukkospilvikehitys tulvahti käyntiin Salpausselällä. Hyvin pian tämän jälkeen Uudenmaan ja Kymenlaakson rannikkoalue täyttyi voimakkaista konvektiosoluista. Solut sulautuivat, mutta ryppään ajautuminen merelle saattoi estää paremman järjestäytymisen. Vaaraa aiheuttava konvektio kulminoitui pingispallon kokoisiin rakeisiin, joita satoi lähinnä �toisen aallon� konvektiosoluista, jotka kohosivat taivaalle ensimmäisen aallon tekemän esikastelun ja rajakerroksen osittaisen toipumisen jälkeen. Suomen raevahinkohistorian mustin lehti olisi takuulla kirjoitettu 1.8.2008, jos tämä toinen aalto olisi raivonnut noin 50 kilometriä lännempänä.

Säätutka-animaatio 31.7.2008 klo 17.00-21.45. Punaiset ja violetit kaiut ovat voimakkaimpia

Säätutka-animaatio 1.8.2008 klo 12.45-20.30. Punaiset ja violetit kaiut ovat voimakkaimpia

Jokioisten luotaukset 1.8.2008 klo 09 ja 15

17.-18.8. Kesän ainoa kymppikerholainen
Lattea ukkoskausi huipentui elokuun puolivälissä, kun annos poikkeuksellisen kuumaa ilmamassaa kiertyi Itä-Euroopasta kohti pohjoista terävän yläsolan nostamana. Kuuman ilmamassan vaikutus ei kuitenkaan missään vaiheessa täydellä painolla tuntunut Suomessa, vaan jäimme niukasti lämpimän pintarintaman viileämmälle puolelle. Suomen etelä- ja kaakkoispuolella rikottiin yleisesti +30, ja jopa +35 asteen raja. Paria päivää aiemmin samaisessa ilmamassassa piipahti Puolan maankamaralla useita voimakkaita tornadoja. Suomessa odotettavissa oli lämpimän rintaman yhteydessä huomattava kohokonvektion purske, joka tarjoaisi kenties kesän näyttävimmän salamailottelun.

17. päivän aamulla salamointi oli jo täydessä vauhdissa lounaisilla merialueilla ja siirtyi myöhemmin Pohjanlahdelle voimakkaan konvektiojärjestelmän mukana. Valoisaan aikaan taivas oli vaiti Suomen eteläpuolen helteisessä ilmamassassa huolimatta erittäin suuresta alatroposfäärin kosteudesta ja (pohjoisen oloihin) äärimmäisestä instabiilisuudesta. Ukkospilvikehitys lähti vauhdilla käyntiin vasta illalla Baltian keskiosissa ja lopulta myös Lounais-Suomessa hieman ennen keskiyötä. Lopputulos oli kaksi toisiaan seurannutta heikosti järjestäytynyttä, mutta sähköisesti erittäin aktiivista konvektiojärjestelmää. Salamoinnista aiheutui jonkin verran sähkökatkoja ja lisäksi rankka sade sai aikaan paikoin taajamatulvia. 17. päivän puolella Suomen maasalamasaldo oli kesälle 2008 kunnioitettavat 5300.

18. päivän puolella Lounais-Suomen ryske jatkoi vähitellen heikentyen matkaansa pohjoisluoteeseen. Vähitellen sulkeutuvassa lämpimässä sektorissa alkoi kuitenkin aamun tunteina koko kesän rajuin salamointi Oulun eteläpuolella. Hurjimmillaan maasalamoita kertyi noin 80 kappaletta 100 neliökilometriä kohden, kun edeltävänä yönä �jäätiin� Pyhäjärven tienoilla noin 50:een. Oulun lääniin syntyi lopulta reippaan kokoinen konvektiojärjestelmä, joka jaksoi mekastaa alkuiltaan saakka. Tämän jälkeen kauden rajuimman 24-tuntisen sinetöi Laatokalta maan itäosaan saapunut voimakas konvektiojärjestelmä. Elokuun 18. jäi koko kesän kovimmaksi salamapäiväksi ja pääsi ainoana �kymppikerhoon� 12 400 maasalaman saldolla.

Säätutka-animaatio 17.-18.8.2008 klo 22.00-06.00. Punaiset ja violetit kaiut ovat voimakkaimpia

Säätutka-animaatio 18.8.2008 klo 08.30-15.00. Punaiset ja violetit kaiut ovat voimakkaimpia

Mennyt kesä ei jäänyt syvinä sävyinä auringonottajien iholle eikä palanut ikimuistoisena salamoiden välkkeenä myrskybongareiden verkkokalvoille. Kesä-elokuun salamamäärät jäivät jo neljättä vuotta peräkkäin korkeintaan puoleen pitkän ajan keskiarvosta. Toukokuu oli ilmasähkön kannalta lähes kuollut kymmesosan keskiarvosalamoinnillaan. Kesäkuussa salamamäärä ylsi puoleen, heinäkuussa kolmasosaan ja elokuussa jälleen noin puoleen keskiarvosta. Heikosta salamasaaliista huolimatta kesä 2008 tarjosi muutamia salamanpilkahduksia tasaisen sateen ropinan keskellä. Alla lyhyt otanta näistä.

10. kesäkuuta �Instability meets wind shear�
Ukkosherkkä ilmamassa löysi voimakkaan tuuliväänteen ensimmäistä kertaa maan lounaisosan yllä kesäkuun puolivälissä. Suurin osa Fennoskandiasta kuului ylämatalan vaikutuspiiriin ja yksi lyhyistä yläsolista kulki Suomen yli itään. Tähän liittyvä pintamatala liikkui maan keskiosan yli itään, jolloin pintamatalan kaakkoiseen neljännekseen kehittyi vaaraa aiheuttavalle konvektiolle sopivat virtausolot. Samaan aikaan ylätroposfäärin suihkuvirtauksen reuna ja matalapaineen lämpimän sektorin kosteus olivat vielä eteläisen Suomen yllä yläsolan samalla työstäessä lämpötilaprofiileja kuntoon. Niinpä myöhäiseksi iltapäiväksi kehittyi muutaman tunnin aikaikkuna, jolloin palaset loksahtivat kohdalleen. Klo 17 jälkeen Jokioisista lähti ilmaan allekirjoittaneen tilaama ylimääräinen luotaus, joka osui juuri lännestä lähestyvän heikohkosti järjestäytyneen kuuronauhan eteen. Alla olevasta kuvasta nähdään, kuinka kahden-kolmen tunnin kuluessa yläsola syö konvektiota hillinnyttä yläinversiota ja MLCAPE ponnahtaa noin 400 J/kg:een. Alla olevassa tutka-animaatiossa on lopputulos säätutkaverkoston näkemänä. Animaatiosta voi erottaa useita joko läntisestä perusvirtauksesta vasemmalle tai oikealle eteneviä (todennäköisiä) supersoluja. Klo 19-20 Hämeenlinnan Katisissa automaatti mittasi kovimmaksi tuulen puuskanopeudeksi noin 22 m/s. Päivän maasalamasaalis jäi kuitenkin aneemiseen 900 kappaleeseen.

Jokioisen luotaukset 10.6.2008 klo 15 (musta) ja klo 18 (punainen) Suomen aikaa.

Säätutka-animaatio 10.6.2008 klo 16.00-18.10. Punaiset ja violetit kaiut ovat voimakkaimpia

17. kesäkuuta �Bumerangi mössön keskellä�
Viikkoa edellisen tapauksen jälkeen ylämatalapaine oli kokonaisuudessaan kaivautunut hieman lounaaseen, jolloin perusvirtaukset olivat käännähtäneet etelän puolelle. Pienikokoinen ylämatala kuroutui päivän aikana irti emomatalasta ja liikkui maan eteläosaan viistäen itään. Samaa reittiä seurasi myös vähäinen pintamatala, joka näin ollen pyöräytti pohjoispuolelleen mielenkiintoiset tuuliprofiilit. Paksun kerroksen tuuliväänne ei ollut ylämatalan keskuksen läheisyydessä kummoinen, mutta matalan kerroksen väänne oli merkittävä ja osui maan etelä- ja keskiosassa suurimman alatroposfäärin kosteussisällön ja kohtalaisen instabiliteetin alueelle. Raflaavan väänteen voi nähdä myös Jokioisten iltapäiväluotauksesta, jossa MLCAPE on 600 J/kg. Kannattaa huomata, että myös tässä tilanteessa pintalämpötila on alle 15 astetta, mutta kastepiste yli 10 astetta. Lopputuloksena oli jälleen huonosti järjestäytynyt syvän kostean konvektion purske, jonka uumenissa näkyy perusvirtauksesta eriävään suuntaan liikkuvia osasia (mahdollisia supersoluja). Mielenkiintoinen yksityiskohta on �mössöön� kätkeytynyt kaarikaiku (bow echo), joka liikkuu Uudeltamaalta Pirkanmaalle. Sääasemien mittaamat maksimipuuskat olivat kaarikaiun yhteydessä 10-15 m/s ja maasalamamäärä ylsi kohtalaiseen 2200 räpsyyn.

Jokioisten luotaus 17.6.2008 klo 15.

Säätutka-animaatio 17.6.2008 klo 14.00-17.00. Esitystapa sama kuin edellä.

2. heinäkuuta �Helteentappaja vei mansikatkin pellosta�
Yksi viime kesän potentiaalisten hellejaksojen torpanneista ylämatalista kehittyi heinäkuun alussa Norjanmerellä lupaavasti vahvistuneen yläselänteen kylkeen. Syntymänsä jälkeen ylämatala kiertyi selänteen ympäri ja valahti maamme yli kaakkoon. Suomen yllä oli kuitenkin kohtalaisen alatroposfäärin kosteussisällön kaistale, joka lyöttäytyi kimppaan ylämatalan syvälle konvektiolle otollisen instabiilisuuden kanssa. Lopputulos oli ylämatalan keskuksen itäpuolelle näyttävä pilkkupilvi (comma cloud), johon muodostui likimain pohjois-eteläsuuntainen kuuronauha. Kehitys sai keskipäivän auringonpaisteesta potkua ja kokonaisuus liikahti diskreetisti itään, kun vanhan nauhan etupuolen tuulikonvergenssialueella alkoi syntyä uusia soluja. Konvergenssinauhan voimakkain solu isoine rakeineen osui pahaksi onneksi Suonenjoelle ja tuhosi siellä mansikkaviljelmiä ja tärveli autojen peltejä. Solu näkyy tutka-animaation alkupuolella violettina täplänä Pieksämäen pohjoispuolella. Syvän konvektion purske levittäytyi tilanteen heikon dynamiikan vuoksi nopeasti itään ja koilliseen ja kupsahti lopulta idässä vastaan tulleeseen kuivahkoon ilmaan. Päivän maasalamasaldo oli lähes 4000, joka oli surkean ukkosheinäkuun suurin vuorokausilukema.

Säätutka-animaatio 2.7.2008 klo 10.00-15.00. Esitystapa kuten edellä.

25.-26. heinäkuuta �Eihän tästä mitään pitänyt tulla�
Koko kesän yllätyksellisin ja ennustamisen kannalta haasteellisin vaaraa aiheuttavan konvektion tilanne kehittyi heinäkuun loppupuolella. Lopputuloksena oli epätyypilliseen vuorokauden aikaan, epätyypillisessä säätilanteessa syntynyt pieni, mutta tuulinen konvektiosolurypäs. Oheisesta tutka-animaatiosta näkyy, kuinka rypäs liikkuu Pohjois-Savosta eteläkaakkoon kuuden tunnin ajan lähes heikkenemättä. Koko tämän ajan ryppään länsilaita oli voimakkain ja eteni hiukan muista saderakenteista oikealle. Salamoita systeemistä kertyi vain muutama sata. Ryppään vaikutusalan suppeutta kuvaa, että se meni lähes täysin sääasemaverkostosta läpi. Ainoastaan Rantasalmen Rukkasluodolla puuskat ylsivät alkuyöstä hieman yli 10 m/s:n.

Kuurorypäle syntyi Skandinavian hellekorkeapaineen itäpuolelle luoteiseen perusvirtaukseen, jossa korkeapaineen ympäri kiertyi heikko yläsola. Jyväskylässä tehtyjen luotausten mukaan troposfääri oli ehdollisesti epävakaa paksuhkossa kerroksessa, mutta tilanteen käynnistyminen kärsi selvästi alatroposfäärin kosteuden vajeesta. Tämän vuoksi esimerkiksi Jyväskylän iltaluotauksen MLCAPE oli vain 200 J/kg. Tilanteen rajuus huomioiden tämä pystyprofiili tuskin on kuuroryppään esiintymisoloja edustava. Ennustamisen kannalta tilannetta hankaloitti numeeristen mallien erimielisyys alatroposfäärin kosteudesta sekä syvän kostean konvektion käynnistymisestä. Töissä allekirjoittaneella oli tämän tapauksen kanssa suuria vaikeuksia ja tilanteen vakavuus aiheutti aivan rehellisen yllätyksen, vaikka tilanne olikin marginaalisen tuuliväänteen vuoksi seurannassa. Jälkikäteen on tullut mieleen moniakin mahdollisia selittäviä tekijöitä, joista kenties enemmän erillisessä blogimerkinnässä.

Säätutka-animaatio 25.-26.7.2008 klo 19.45-02.00. Esitystapa kuten edellä.

[Taivasasioita-blogista 23.09.2007 - 21:23]

Konvektiokausi 2007 alkaa olla takana. Tuntuu, että joka kaudella on
omat erikoisuutensa eikä päättyvä kausi tee tästä poikkeusta. Salamoinnin osalta pari vuotta sitten alkanut laskusuhdanne sai jatkoa ja kauden kokonaismaasalamamäärä jää alle puoleen keskimääräisestä (tiedot Tuomi&Mäkelä). Ilman elokuun loppuspurttia saldo olisi saattanut jäädä jopa ennätyksellisen laihaksi. Salamoinnin alueellinen jakaumakin on viime vuosiin verrattuna varsin omalaatuinen. Suuressa osassa maata koko kesän salamointitiheydet jäivät vaisuiksi pahimman pommituksen myötäillessä etelärannikkoa.

Allekirjoittaneen mieleen kausi 2007 jää ainakin voimakkaiden ukkosten epätyypillisistä esiintymisajoista. Harrastuksen puolesta kaikki reissut yhtä lukuun ottamatta tapahtuivat yön hämärissä. Yöllisissä ukkosissa ei sinänsä ole mitään outoa, mutta hyvin aktiiviset iltapäiväsalamoinnit jäivät päättyvällä kaudella melko vähäisiksi. Intensiivisin rytinä kävi 14. ja 22. elokuuta, mutta muuten iltapäiväukkostelu ei ollut mitenkään erityisen kiivasta ja fokusoitunutta.

Erikoisinta kesässä oli, että merkittävät tilanteet liittyivät silmiinpistävästi rajakerroksen yläpuoliseen konvektioon. Tästä parhaita näytöksiä olivat 29.-30.5., 14.8. (osittain), 22.8. ja 24.8. Pohdin keväällä täysin toisessa yhteydessä Suomen rajakerroksen yläpuolista konvektiota ja pyörittelin, mahtaako meillä olla Jenkkilässä tälle konvektiotyypille tavanomainen synoptinen tilanne mahdollinen. Tietenkin meikäläinen maa-merijakauma ja topografia eivät pysty millään luomaan täysin vastaavia raameja syvälle konvektiolle, mutta edes jotain vertailukelpoista.

Toukokuun lopun episodiin liittyvästä blogimerkinnästä löytyy jo jotain vastauksia pohdintaan. Ravistin tuolloin hihasta, että kyseinen tilanne ja mm. siihen liittyneet MUCAPE-lukemat olisivat harvinaisia. Kauden saldo oli kuitenkin kolme lähes identtistä tilannetta (14.8. oli tosin vähän eri maata kuin muut). Huipulla komeilee 22.8. jolloin Tallinnan yöluotauksessa havaittiin joulupukin kotikonnuille käsittämättömät 2600 J/kg MUCAPEa lähtien hieman 925 hPa:n yläpuolelta. Lisäksi samana iltapäivänä Pietarin MLCAPE-lukema oli lähes 3500 Joulea (ks. kuva alla). Tunnustan penkoneeni luotausarkistoja aika syvältä ja tarkasti, eikä vastaavia lukuja ei ole aiemmilta vuosilta tullut vastaan.

Toukokuun lopun erikoisuus elokuun tapauksiin verrattuna oli rajakerroksen yläpuolisen konvektion leviäminen hyvin kauas pintarintaman pohjoispuolelle. Tällöin pintarintama oli Suomen eteläpuolella, mutta Etelä-Pohjanmaalla ryskyi kesän kovimmat ukkoset ja maahan satoi tiettävästi koko kauden suurimmat rakeet, läpimitaltaan 5,5 cm (tiedot: Tuovinen). Vettä kertyi tunnissa kymmeniä millejä ja lämpötila oli vain vähän 10 asteen paremmalla puolella. Elokuussa syvä konvektio jättäytyi melko lähelle pintarintamaa, mutta ei silti saanut kontaktia pintakerrokseen. Tilanne oli tämä myös 22.8. keskellä päivää(!), jolloin yksi kesän rajuimmista konvektiojärjestelmistä kulki etelärannikkoa pitkin itään.

Sään ennustamisen kannalta kauden loppuryske oli hämmentävä, koska numeeriset mallit olivat 21.8. jokseenkin kuutamolla tulevasta vuorokaudesta, mutta kahta päivää myöhemmin (synoptisen tilanteen pysyessä pääpiirteissään samana) ennusteet olivat jopa hämmentävän hyviä. Tämänkaltaiset kokemukset vahvistavat tuntumaa kesäsateiden ennustamisesta. Hyvä ennustettavuus ja täysosuma tänään eivät takaa mitään huomisen tai ylihuomisen suhteen, vaikka synoptisesti juuri mikään ei näyttäisi muuttuvan.

Tästä voisi vielä jatkaa kesän rankkasadetapauksilla, mutta taidan kirjoitella asiasta ihan oman merkintänsä myöhemmin. Nyt vastaanotin kohti alkavaa myrskykautta. ECMWF:n kausiennuste muuten oireilee vuodenvaihteeseen rapsakoita NAO-indeksejä ja siihenhän me tietenkin luotamme

[Taivasasioita-blogista 22.08.2007 - 22:10]

Takana on sekä harrastuksellisesti että ammatillisesti mielenkiintoisen haastava vuorokausi. Eilen Areenan ennustetta värkätessäni ihmettelin pohjoiseen puskevan rintaman liikkeen hidastumista. Numeeriset mallit olivat aiemmin heilauttaneet rintaman kevyesti maan eteläosaan ja osoittivat, että ruutimäärä kasvaisi illan ja yön aikana vähitellen stabiilin rajakerroksen yläpuolelle. Meteosatin vesihöyrykanavan data kuitenkin osoitti, että maan eteläosan yli oli matkalla kenties mitätön yläsola, joka puristi rintaman itäosaa pihdeissään ja viivytteli sen etenemistä pohjoiseen. Silti oli odotettavissa, että tämän oikun mentyä ohi esteitä konvektiokarkeloille ei olisi. Tärkein kysymys vaan oli, koska ja missä tulppa tykinputken suulta poistuisi.

Lopulta tämä tapahtui Hankoniemen edustalla Baltiasta saapuneessa epämääräisessä ukkoskuuroalueessa. Kehitys ryöpsähti täyteen vauhtiin klo 8 ja 9 välillä samalla, kun ohjaavat virtaukset alkoivat kääntää konvektiosolujen liikerataa kohti itää. Reilussa tunnissa läntistä Uuttamaata kuritti jo täysiverinen konvektiojärjestelmä (MCS, “ukkoskuurojen yhteenliittymä”), jossa salamointi ja rankin sade fokusoitui tyypilliseen tapaan alueen etureunaan. Rajuimpaan salamointiin ukkospilvijärjestelmä intoutui pääkaupunkiseudun länsipuolella ja myöhemmin Kotkan seudulla sekä keskellä Suomenlahtea. Päivän rajuin salamatiheys sattui Porvoon ja Kotkan välille Suomenlahdelle, hieman reilut 100 maasalamaa / 100 neliökilometriä (kiitokset tästä tiedosta Tapiolle). Tämän rinnalla reilun viikontakaiset salamoinnit Helsingistä koilliseen ulottuneella alueella jäävät selvästi hopealle. Tuolloin suurimmat tiheydet olivat luokkaa 60 paukkua / 100 km2.

“Oliko tämä poikkeuksellista?” kysyi tänään n kappaletta eri lehdistön edustajia Ilmatieteen laitokselta. Virkamiesmäinen, mutta silti aivan pätevä vastaus tähän on, oli ja ei. Jos puhutaan etelärannikon poikki kulkeneesta otuksesta pelkästään satavana oliona, tilannetta voidaan pitää melko tyypillisenä loppukesän ilmiönä. Maassamme vaeltelee nimittäin joka kesä keskimäärin kymmenittäin voimakkaaksi luokiteltavia konvektiojärjestelmiä. Lisäksi konvektiivisissa sateissa 20-50 millimetrin sadekertymät ovat yleisiä, vaikkakin yhdessä havaintopisteessä varsin harvinaisia. Entä sitten syöksyvirtaukset? Ainakaan toistaiseksi ei ole tullut tietoon yhtään närettä, joka makaisi rentona tantereessa voimakkaan tuulen vuoksi. Tosin itärajan pinnassa järjestelmässä alkoi olla myös tuulisuuteen viittaavia piirteitä. Trombit? Samoin kuin syöksyvirtausten kohdalla ilmakehän alin 500-1000 metriä olivat tänään armottomia tuuli-ilmiöiden synnyn kannalta. Salamat? Jos noudatetaan toistuvuuksiin perustuvaa terminologiaa harvinainen (kerran 10 vuodessa), jos edes se, olisi parempi sana kuin poikkeuksellinen (kerran sadassa vuodessa). Jotten lyttäisi koko päivän eri tuuteista pursunnutta hehkutusta ilmiön harvinaisuudesta, pitää tehdä yksi myönnytys. Todennäköisyys sille, että tämän päivän tapainen sääilmiö, joka aiheuttaa kyseisen määrän salamointia ja sadetta, osuu maamme “ytimeen”, on kieltämättä pieni. Mutta onko tässäkään sana poikkeuksellinen oikea?

“Miksei tätä voitu ennustaa aiemmin?” oli tänään vähintään yhtä yleinen kysymys. Jälleen kerran nykyihminen herätettiin turvallisuuden tunteen huovuttamasta unestaan, kun yhtäkkiä tapahtui jotain, johon ei ollut kontrollia. Karu tosiasia vaan on, että voimakkaista ukkospilvistä varoittaminen torppakohtaisesti ei onnistu päiviä eikä aina edes tunteja etukäteen. Yhteiskunnan ja kansalaisten on yksinkertaisesti nieltävä, että omaa napaa koskevat hetimullekaikkinyt-rajuilmavaroitukset tulevat lyhyellä varoitusajalla (siis korkeintaan muutama tunti). Edellisenä päivänä voi kuulla meteorologin puhuvan todennäköisyyksistä ja laajoista alueista, joissa vaaraa aiheuttava ukkospilvikehitys on mahdollista. Valitettavasti useimpien korvassa tämä puhe voi kuulostaa turhalta jaarittelulta ja meteorologin ammattitaidottomuudelle. “Eikö se nyt %¤#&”! osaa sanoa meneekö heinät lakoon vai ei!” Tämä pohdinta päätyy jälleen determinististen ja probabilististen ennusteiden periaate-eroihin ja järkevään käyttöön. Lyhyesti sanottuna voimakkaiden ukkospilvien kohdalla deterministinen ennuste on järkevä vasta silloin, kun taivaanranta alkaa jo tummua. Eikä tähän ongelmaan auta, että supertietokone jauhaa numeerista mallia 100 metrin resoluutiolla. Täsmäsäätä sanoisi joku “viisas” tässä kohdassa
Tätä kirjoittaessa sormet pomppivat näppiksellä sitä tahtia, että epäilisin tarinan saavan vielä jatkoa. Vihdat ovat vasta alkaneet heilua kipakoissa jälkilöylyissä sekä Ilmatieteen laitoksella että arvatenkin myös YLEssä.

[Taivasasioita-blogista 16.6.2007 - 00:21]

Toukokuun lopun konvektioepisodia on nyt sulateltu parin viikon ajan. Koska tilanteesta paljastuu edelleen mielenkiintoisia yksityiskohtia, en malta jättää sitä rauhaan. Kuten aiemmassa kirjoituksessa vertasin, toukokuun loppupäivien kosteusolosuhteet alimmassa 1-2 kilometrissä vastasivat lähinnä heinä-elokuun ukkostilanteita. Vertailu kävi vaan mielenkiintoisemmaksi, kun luotausarkistosta kaivettiin esille kosteudesta kuuluisia loppukesän päiviä. Oluttuopeista ei saa kovin usein “huurteisia” 18-20 asteen lämpöisinä, mutta näin kuitenkin tapahtui esimerkiksi heinäkuun puolivälissä 2001 ja elokuun alussa 2003. Kostean ilman tuulahdus oli suomalaiseen makuun jokseenkin trooppinen ja päiviä sävytti raju salamointi (CG-saldo 10000+). Jos Jokioisten luotauksia laitetaan näiltä jaksoilta (29.5.2007, 3.8.2003 ja 19.7.2001) rinnakkain, nähdään, että yllättäen toukokuun 2007 tapauksessa kostean kerroksen paksuus on täysin vertailukelpoinen kahteen muuhun verrattuna (kuva alla). Mikä on vielä yllättävämpää, kosteutta on tuoreimmassa tapauksessa enemmän kuin kahdessa muussa. Alimman kilometrin keskimääräinen vesihöyryn sekoitussuhde oli 29.5.07 11-12 g/kg, kun aiemmissa tapauksissa jäätiin 1-2 grammaa jälkeen. On vähintään ällistyttävää, miten toukokuun lopun luotaus Suomessa voi näyttää tuolta. Yleensä syvä konvektio kärsii kasvukauden alkupuolella kosteuspulasta eikä kastepiste
tahdo nousta juuri yli +10 asteen. Ei ole ihme, ettei tilastoista ole löytynyt aiempaa toukokuista lämpötila-kastepisteparia +28/+19C.

Toukokuun lopulla heitimme muutaman chase-kamun kanssa huulta, että vanhojen merkkien perusteella kesäkuusta tulee taas kuolemanhiljainen. Kuu on puolivälissä, ja Suomen CG-saldo lienee päässyt hikisesti toiselle tuhannelle. Tätä kirjoittaessa numeeriset ennusteetkaan eivät osoittaneet mitään outbreak-päivää olevan tulossa, joten saldo saattaa kohentua vasta juhannuksen jälkeen (jos sittenkään). Tällä vuosikymmenellä kesäkuut ovat olleet voittopuolisesti varsin laimeita. Keskimääräiseen on ylletty Tuomen tilastoinnin mukaan vain vuosina 2000 ja 2002. Edelliset hyvin aktiiviset kesäkuut löytyvät tilastoista vuosilta 1998 ja 1999. Näin laimea kesäkuinen salamointi alkaa väistämättä tehdä lovea myös pitkän ajan vertailuarvoon.

Päättyvän viikon mielenkiintoisin säätilanne oli keskiviikkona. Suomi-nimisessä testilabrassa saatiin taas näyte high shear - low CAPE -konvektiosta, kun Pohjois-Karjalan yli purjehti oppikirjamainen kaarikaiku (bow echo). Havaittuja ja malliluotauksia rukkaamalla tilanteesta ei saanut millään konstilla MUCAPEa yli 500 Joulea. Paksun kerroksen tuulishear oli kuitenkin muhkeat 30 m/s ja 0-3 km suhteellinen helisiteetti luokkaa 200 m2/s2. Kaarikaiku kehittyi hajanaisen sadealueen eteläosaan ja voimistui nopeasti illan aikana. Se kulki lähes täysin taannoisen Kontiolahden F2-trombin jalanjäljissä, mutta ei onneksi saanut kuin pientä vahinkoa aikaan. Liperissä ja Joensuussa havaintoasemilla mitattiin ylimmillään 17-22 m/s puuskia. Morfologisesti kauneimmillaan bow echossa oli nähtävillä etuosan korostonut dBZ-gradientti, syklonaalinen päätypyörre sekä takaosan kovertuma juuri kaaren kärjen takana merkkinä takaosan sisäänvirtauksesta. Ennustamisen kannalta tapaus oli jälleen kerran todella haastava. Kun pystyprofiileista ei löydä instabiilisuutta edes ruusunpunaisilla CAPE-raybaneilla, on ennustekin varmasti sen mukainen. Tosin yhdistelmä 500 J/kg - 30 m/s on sellainen, että se voi vallan hyvin repiä petäjät maasta. Mutta entä jos samaan aikaan MLCAPE näyttää puhdasta nollaa? Silloin tekisi mieli oikeasti heittää lanttia…

[Taivasasioita-blogista 07.06.2007 - 23:15]

Toukokuun viimeiset päivät olivat harrastusmielessä varsin antoisia, mutta ammatillisesti mennyttä parin päivän jaksoa voisi kutsua haastavan kehittäväksi. Kuten niin useasti aiemminkin, numeeriset mallit häilyivät jälleen ajosta toiseen arpoen eteläkaakosta nousevan epävakaan ilmamassan aikataulua ja ominaisuuksia. Ennusteeseen tuli melko merkittäviä muutoksia vielä päivä-kaksi ennen konvektiojakson alkua. Osasyynä tähän oli eteläisen Suomen ylittäneen lämpimän rintaman terävyys. Malliajosta toiseen vaihtuva rintaman sijainti heilutteli ennustetta, ja lopputulema oli osin aavistellun kaltainen. Aluksi näköpiirissä ollut lähes viikon mittainen ukkosten värittämä helleilmamassan jakso typistyi pariin ukkospäivään ja yhteen hellepäivään Etelä-Suomessa. Se mitä ei ehkä osattu odottaa, oli massiivinen stabiilin pintakerroksen yläpuolisen konvektion episodi.

Todellisuudessa lämmin (pinta)rintama jäi aiemmin odotettua paljon etelämmäksi ja pohjoiseen vahvistunut korkeapaine kiilasi hyytävän kylmää ilmaa pintakerroksessa helleilmamassan alle. Tästä seurasi, että esimerkiksi tiistaina 29.5. koko keskinen Suomi jäi jättimäisen St- ja Sc-lautan peittämäksi jopa alle 15 asteen lämpötiloissa. Samaan aikaan etelässä kärvennyttiin 25-28 asteen helteessä. Jokioisten yöluotaus osoitti, että inversion purkautuminen johtaisi Suomen oloissa hulppeisiin “kilojoulekeleihin”. Todellisuudessa 28 asteen lämpötila ja 19 asteen kastepiste eivät kuitenkaan riittäneet ukkospilvikehityksen käynnistymiseen. Manipuloimalla iltapäiväluotausta paljastui, että lämpötilaan olisi tarvittu vielä 2 asteen lisä parin kymmenen joulen konvektiivisen eston sulamiseen. Iltapäivällä etelärannikolle saapunut kylmä koillispuhuri pyyhkäisi kuitenkin nopeasti loputkin toiveet rajakerrokseen juurtuneesta konvektiosta. Samalla puhuri nollasi tiistain konvektioennusteen totaalisesti.

Tiistai-illan tullen Baltiasta oli lähestymässä pikkuruinen yläsola, joka todennäköisesti edesauttoi syvän konvektion käynnistymistä Virossa. Illan edetessä tuli täysin selväksi, että seuraavat 12 tuntia syvä konvektio tulisi kulkemaan tunnottomana hyytävälle pintakerroksen ilmalle. Instabiilisuutta oli noin 500 metristä ylöspäin todella reilusti ja todella laajalla alueella. Epäilisin, että Jokioisten keskiviikon vastaisen yön MUCAPE-lukema 1800 J/kg on Suomen oloissa todella harvinainen (kuva alla). Vastaavia lukemia mitataan melko harvoin edes rajakerrokseen juurtuneessa konvektiossa. Myös rajakerroksen kostean kerroksen paksuus oli täysin vertailukelpoinen heinäkuun lopun tilanteisiin. Vesihöyryn sekoitussuhde ylitti 10 g/kg lähes kilometrin korkeuteen. Ei voi kuin ihmetellä, mistä moinen määrä kosteutta pystyi kasautumaan pintakerrokseen kasvukauden alkuvaiheessa. Yleensä kosteat kerrokset ovat olleet polvenkorkuisia pitkälle kesään. (Tilastojenkin valossa lämpötila-kastepistekombinaatio +27/+19 on toukokuussa lähes ennen kuulumaton)

Säänennustamisen kannalta säätilanne oli lähes painajaismainen. Kylmän koillisvirtauksen, läpi vuorokauden taivaalla sinnittelevän alapilven, helteisen ilmamassan ja paikoin rajujen ukkoskuurojen yhdistelmä vesitti ennusteet pahoin. Konvektioennustekausi ei ole ehkä koskaan valtaisan 8-vuotisen meteorologitaipaleeni aikana alkanut niin tahmeasti kuin tänä vuonna. Yläsolien sijainti ja aikataulut ja MUCAPEn virhearviot yksinään nakersivat ennusteiden kivijalkaa korjaamattomasti. Eräs nimeltä mainitsematon malli löysi todellisesta MUCAPEsta yli 50%, mutta muut mallit jäivät reilusti tämän alle. Tällöin meteorologi joutuu nojaamaan ennusteensa pitkälti havaittuihin luotauksiin, joiden ajallinen ja paikallinen resoluutio ei tunnetusti ole kummoinen. Lisäksi laaja-alainen, pitkäkestoinen ja voimakas elevated convection –jakso on Suomessa harvinainen, mikä edellyttää meteorologilta melkoista pokkaa kääntää ukkosnupit kaakkoon. Oma tuntumani on, että meteorologien parissa luotauksia tuijotetaan ehkä turhan alapainoisesti, jolloin unohtuu, että syvä konvektio voi ponnistaa muualtakin kuin maanpinnalta. Jos näin käy, kylmä Suomenlahti tai edes leveä Keski-Itämeri ei paina missään.

Saattaapa olla, että kirjoittelen jossain vaiheessa lisää juttua kyseistä säätilanteesta. Ei ole ehkä huonosti veikattu, jos väittää, että tämänmoista kauden avausta tuskin tulee kovin moneen vuoteen (tai edes vuosikymmeneen).